perjantai 3. maaliskuuta 2017

37/77

Aamulenkiksi hölköttelin 6 km. Ihan hyvä kulku oli heti heräämisen jälkeenkin, ei siinä mitään.
Iltapäivällä oli väsynyt ja stressaantunut olo, ja ajattelin jo ettei minusta ole mihinkään ratavetoihin tänään. Mutta sitten tuli mieleen, että ei tässä enää montaa viikkoa ole aikaa treenata, joten nyt pitää hieman tsempata. Varsinkin kun seuraavat kaksi päivää kuluvat Lahdessa eikä siellä välttämättä tule lenkkiä ollenkaan.

Illalla siis juoksut hallille, siellä 8x1000m/1,5min ja juoksu kotiin. Yhteensä 17 kilometriä. Tonnit kulkivat tosi hienosti keskiaiakaan 3'17. Olisihan sitä voinut pari viimeistä kiristellä, mutta en viitsinyt itseäni ahdistaa turhan paljon. Ihmettelen hieman, miten hyvin nyt on kulkenut, vaikka talven aikana ei ole oikein helppoa ollut missään vaiheessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti