Todellakin asiat etenivät toukokuun alkupuolella yllättävällä vauhdilla. Huhtikuussa ajattelin, että Tiomila ei missään tapauksessa tule kuulumaan ohjelmaan. Ja jos joukkueeseen pääsisin, niin korkeintaan lyhyt 6 kilometrin osuus hyvässä porukassa omat hajonnat poimien. Viikkoa ennen Pipo Harju laittoi viestiä, että se olisi sitten 3. osuus eli toisin sanoen hyvän lähtöaseman petaaminen Jerelle pitkälle yölle. 12 kilometriä pimeintä mahdollista yötä. Jännityshän siinä meinasi ihan kohota jos rehellinen olen.
Löysin itseni hikoilemasta majoituspaikalta ennen osuuttani. Treenejä takana tasan kolme eikä itseluottamus ihan satasessa ollut, vaikka mitä joukkuepalaverissa olinkin valehdellut. Juusolla ei osunut paras päivänsä aloituksessa, mutta onneksi Aaro teki kovan luokan suorituksen toisella osuudella nostaen meidät noin neljän minuutin päähän kärjestä. Merkattuna miehenä minulla oli Kooveen Parkkisen Jarski, tuttu mies jo vuoden 1995 alueen oravapolkuleiriltä.
Sattumalta kovakuntoinen Angelniemen Mikko Siren lähti 10 sekuntia perääni puhaltaen ohi jo Mördarbakkenin yläosissa. Puuskutukseltani sain kysyttyä ykkösrastin koodin ja samahan se sattui olemaan. Ei muuta kuin koukku kiinni, teki kipeää tai ei. Ja tekihän se.
Mikko tarjosi sen verran hyvät kyydit, että vastapalvelukseksi näytin kerran missä ollaan. Matkan aikana poimin omat hajontarastini ja vaihtoon saavuimme suurin piirtein yhtä aikaa.
Viesti meni jatkossa ihan hyvin ja loppusijoitus kolmas. Olipa hauskaa olla taas mukana vaikka ennen osuutta kirosin mielessäni melko raa'asti. Tuntui että miksi piti taas tulla tänne kun kerran jännittää näin paljon. Mieluummin olisin ollut kotona kisaa seuraamassa. Mutta suorituksen aikana oli kyllä hauskaa.
Vielä on vähän aikaa Jukolaan. Siellä sitä taas jännitetään niin pirusti.
