keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

4/13

Tässä lyhyt lomapäivitys mökiltä. Päivitys tapahtuu uuden sukupolven älypuhelimella ja kansainvälisen internet-verkon avustuksella.

Hyvä viikko taas takana. Kahdella lepopäivällä taisi tulla noin 130 kilsaa juoksentelua. Tiistaina 10x1min hiekkatiellä minuutin palautuksella.  Torstaina vauhtileikittelyä 10x1600m/400m eli 20km josta 16 maratonvauhtia. Sunnuntaina vielä Kolilla 38
km klo 04.48 lähtien. Tuo vastasi mielestäni 45 kilometrin lenkkiä tiellä. Uusi vaarojen maratonin reitti on sikamakea mutta vielä raskaampi kuin entinen. Nyt juoksijat pääsevät näkemään kaikki Kolin ja Mäkrän hienoimmat polut eikä tietä ole juuri lainkaan. On tuo poluilla juoksu kyllä melkoista taiteilua, koko ajan saa pelätä koska nilkka menee poikki. Nilkat on mulla aika loppu suunnistuksen jäljiltä.

Tällä hetkellä jaksan mutten kerkeä. Jossain vaiheessa pitäisi alkaa myös kerkeämään ja samalla jaksamaan. Kaikki aikanaan.

Tässä vielä kuvia sunnuntain aamuyön selfie-lenkiltä.



















maanantai 18. heinäkuuta 2016

3/13

Taas on viikko saatu laputeltua. Ajattelin että harjoitukset saattaisivat jäädä vähemmälle ja valvominen enemmälle, mutta toisin kävi. Kaikki on vauvan kanssa lähtenyt rullaamaan oikein hyvin, ja peruslenkkien juokseminen työmatkoina tuntuu säästävän aikaa mukavasti. Kun vielä hampaita kiristellen sain pysyteltyä pois Ilosaarirokista, niin hyvä.

Maanantain lepopäivän jälkeen vedin tiistaista torstaille peruskaavalla kymppi aamulla, kymppi illalla. Tiistaina tuli sentään pientä muutosta jytkytykseen, kun juostiin faija-porukalla minuutin vetoja lasten liikkarin aikana. Vanha ratatähti Oinosen Jussikin saatiin mukaan ekoihin vetoihin.

Perjantaina menin Pyylammen Tomin kanssa Kitteelle Hevonkuusen heinähölkkään. Kyseessä on erittäin pieni, mutta sympaattisuudessaan hieno hölkkätapahtuma. Reitti oli 13,8 kilometriä pitkä, pääosin mäkisiä hiekkateitä kiertelevä ja yllättävän viihtyisä latu. Juoksin kisan kiihtyvänä treeninä keskivauhdilla 3'33/km.

Lauantaina kieriskelin ja pyöriskelin rokkituskissani koko päivän. Erehdyin juoksemaan päivällä kaupungilla ja näin ne kaikki onnelliset ihmiset tölkit kourassa. Olisi pitänyt pysytellä esikaupunkialueilla.

Sunnuntaina vedin sitten kostona kaikille krapulaisille 38 kilometrin lenkin. Siinä vaiheessa tuntui aika hyvältä, tai siis sen lenkin jälkeen.

Tässä viikon lenkkeilyt:

Ma
lepo

Ti
Juoksua töistä 9,6 km @4'34
Liikkarilenkki 9,3 km @4'19, sis. 10x1'/1' rentoa täysiä

Ke
Juoksua ja polkujuoksu töihin 10,5 km @4'58
Juoksua ja polkujuoksua töistä 11,4 km @4'44

To
Jumppaa 26 min + juoksua töihin 10,4 km @4'36
Juoksua töistä 10,2 km @4'39

Pe
Hölkkää 5,8 km @5'26 tyttären kanssa yhteislenkki
Juoksua 13,8 km @3'33 + verkat 4 km
Hevonkuusen heinähölkkä

La
Juoksua 15 km @4'50

Su
Juoksua 38 km @4'41

Yhteensä 138 km mikä on hyvä määrä yhdellä lepopäivällä.

Palaan sittenkin kokopäivätöihin 8.8. alkaen. Tämä muuttaa treenisuunnitelmia siten, että yritän nyt siihen saakka juosta vähän isompia määriä tyyliin 120-150 km /vko. Tuosta päivästä alkaen vedän sitten samalla sapluunalla kuin viime syksynä ennen Frankfurtia eli haen vauhtia ja samalla maratonkestävyyttä jalkoihin. Nyt tarkoituksena on vain juosta mahdollisimman usein ja mielellään kaksi kertaa päivässä.


maanantai 11. heinäkuuta 2016

2/13

Toinen viikko on paketoitu ja sehän olikin melkoinen viikko. Perjantaihin saakka elämä rullasi kuten tähänkin saakka, mutta sitten lauantaina varhain klo 04.28 maailmaan putkahti uusi Fincke. Kyseessä on tyttö, jolle isosisko on ehdottanut nimeksi Rotta. Vanhemmat eivät välttämättä ole suostumassa tähän ehdotukseen.

Täytyy sanoa että nyt toisen synnytyksen kokeneena ehkäpä hienoin kokemus mitä voi kuvitella on nähdä oma lapsensa ensimmäistä kertaa. Kyllä siinä onnen kyyneleet tulevat, ei voi mitään.

Kaikki sujui hyvin ja kohta vauva ja äiti kotiutuvat, päästään siis rauhassa tutustumaan uuteen tulokkaaseen. Treenien osalta voipi tulla pientä säätöä paikoitellen ja lenkkiajat saattavat olla totutusta poikkeavia. Mennään kuitenkin vauvaboostilla kovaa.

Tässäpä toisen viikon treenit:

ma
juoksu töihin 8,0 km @4'50
juoksu töistä 10,0 km @4'42

ti
jumppa 15 min ja juoksu töihin 9,15 km @4'39
juoksu 10,2 km @4'43

ke
juoksua 24 km, sisältää 20 km vauhdinvaihtelua ka. 3'54

to
juoksua 10,2 km @4'34
juoksua 8 km @4'53 ei minnee

pe
juoksua ja polkujuoksua 15 km @4'48

la
juoksua vauvaboostilla 10,3 km @4'21, vika kilsa 3'17

su
juoksua 26 km @4'03, sis. 6km+5km+4km+3km+2km+1km @4'/km ->3'50

Yhteensä 130,8 km

Hyvä viikko. Loppuviikko meni vähän vaisuksi kun oli muuta ohjelmaa. Pieni morkkis tuli sunnuntain pitkästä lenkistä kun se jäi lyhyeksi. Annetaan nyt itselle tämä anteeksi koska pääsin lenkille illalla vasta 21.18 ja vedin kuitenkin reippaana.





maanantai 4. heinäkuuta 2016

1/13

Tästä lähtee kauden viimeinen projekti. Tavoitehan on juosta Berliinin maraton siihen malliin, että loppuaika olisi alle 2.30.00. Kokemus on osoittanut, ettei tämä tule olemaan mikään läpihuutojuttu, mutta täysin mahdollinen tavoite jos harjoittelu sujuu ehjästi. Viime syksynä pääsin 2.31.35 joten sikälikin realisimin makua tavoitteen asettelussa on. Voisi kuvitella että 1,5 minuutin lohkaisu noinkin pitkällä matkalla ei ole iso juttu, mutta kyllä se vaan on. Käytännössä ensimmäisen puolikkaan olisi mentävä helposti 1.13.30, koska toinen puolikas hyytyy hyvänäkin päivänä sen 2-3 minuuttia. 

Yritän nyt treenata koko kesän sen mitä pystyn, ja kun syyskuu alkaa kääntymään ehtoon puolelle, nähdään mikä kunto on. Suurimpana uhkana näkisin flunssat, jotka uhkaavat elo-syyskuussa päiväkotikauden alettua. Jos siitä selviän esimerkiksi vain viikon taudilla, on mahdollisuus lähteä ihan tosissaan hakemaan tuota haamurajaa.

Tässäpä ensimmäisen viikon treenit:

ma
juoksua töihin 10,2 km @4'30
juoksua töistä 7,0 km @ 4'44

ti
juoksua  ja polkujuoksua 10,0 km @4'43
jumppaa 20 min ja juoksua 9,1 km @4'43

ke
juoksua 25,5 km @4'18 sis. 4x4km @3'53->3'46

to
juoksua töihin 9,8 km @4'33
juoksua töistä 6,1 km @4'48 ja jumppaa 16min

pe
juoksua ja polkujuoksua 15 km @4'43

la
juoksua 38 km @4'35

su
juoksua 7,4 km @5'25 (tytön kanssa eka lenkki niin että hää pyöräili ja mie juoksin)
juoksua 9,5 km @4'38 rannalle

Yhteensä 147,7 km

Harjoitussysteemi tulee olemaan hieman poikkeuksellinen. Ensin kaksi viikkoa matalilla tehoilla 150 km / vko, sitten vk-viikko ja sen jälkeen kevyt viikko joka päättyy special block-tyyppiseen päivään (esim. aamulla 30km 4'/km ja illalla 7x1000m). Tämän jälkeen sama setti.