maanantai 31. heinäkuuta 2017

Prosessi kehossa saatettu käyntiin

Ensimmäinen treeniviikko on takana ja rytmi on löytynyt. Tilanteen ollessa hieman tukala, pitää vain pakottaa itsensä takaisin treenirytmiin ja kun se löytyy, juna puksuttaa omaan tahtiinsa kohti tavoitetta. On ehkä vähän tyhmää yrittää tällä aikataululla kuntoon SM-maratonia (16.9.) varten, mutta ilman tuota välitavoitetta jatkaisin lusmuilua todennäköisesti lokakuulle saakka.

Suunnitelmana on juosta Jyväskylässä SM-maratonilla tasaisella vauhdinjaolla sen hetkisen kunnon mukainen tulos. Toivon, että tuo kunto olisi 2.35- tasolla. Sen jälkeen lyhyt palauttelu ja kunnon jatkojalostuksena Valenciassa marraskuun puolivälissä toivottavasti sinne 2.30 hujakoille. Tämä on siis hieno ja hyvä suunnitelma, enää on jäljellä se käytännön työ.

2.35 tarkoittaa vauhtina osapuilleen 3'40/km. Lähtötestissä ei mennyt 10 km tuota vauhtia, mutta ehkäpä olisin tiukan paikan tullen siihen pystynyt. Tärkeimpänä harjoituksena seuraavat viikot toimii viikonlopun pitkä lenkki, mielellään 35 kilometrinen tai jopa pidempi. Tuo harjoitus pitää pystyä tekemään hyvässä vireessä, eli se vaatii 1-2 päivän valmistautumisen. Saavutin viime syksynä alle 2.30-tason, ja se tapahtui mielestäni viikoittaisen pitkän lenkin pidentämisen (henri) ansiosta. 30 kilometrinen pitkä lenkki ei ainakaan mulle riitä, vaan sillä keinolla jaksan kisassakin 30 kilometriä.

Koska tavoite on tässä vaiheessa juosta alle 2.35, ei vauhdista tarvitse niinkään kantaa huolta. 3'40/km menee kyllä kun käy lenkillä muutaman viikon ja palauttelee hetken ennen kisaa. Eri asia olisi, jos tavoitteena olisi juosta vaikkapa 2.20 tai 2.25, siinä pitää jo oikeasti mennä kovaa. Lisäksi ehdin sitten ennen Valencian maratonia hakea vauhtiakin.

Tässäpä sitten ensimmäinen viikon treenit:



Ma

aamulenkiksi 7 km @4'50
iltalenkiksi juoksu töistä kotiin 10,5 km @4'32

Ti

juoksu töihin 8,6 km @4'38
illalla vr 3 km + 3 km vk @3'30 + 10x30s mäkivedot. Treeni yhteensä 11,2 km

Ke

illalla juoksu urheilukentältä kotiin 12,2 km @4'35

To

aamulla ennen töitä urheilukentällä 8x1000m/1,5 min: 3'26, 3'28, 3'26, 3'24, 3'24, 3'21, 3'21, 3'21. Yhteensä 15,3 km

iltalenkkinä töistä kotiin 8 km @4'46

Pe

töihin 9,2 km @4'42

La

Keski-Suomessa mökkiviikonlopun ratoksi Pihlajaveden ympäri 35 km @4'16. Reippaasti (n. 3'55/km) 6+5+4+3+2 km. Kuuntelin juostessa Yle Puheen Jukola-illan kesäkuulta. Vartiaisen haastattelu oli hyvä.

Su

Kevyt vaimon kanssa 14,8 km @5'50

Viikko yhteensä 132 km

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Kohti syksyä ja sen yli

Facebook su 23.7.2017:

Kesäloman päätteeksi 10 km testijuoksuna 37:13 ja siitä viimeiset 5 km irvistin hampaat ulkona ihan jokaisen sekunnin ajan. Oli puhdistava kokemus. Tämä olkoon tällä erää pohjakosketus ja samalla alkutesti kohti syksyn maratoneja. Faktinen tosiseikka on, että viime syksynä juoksin maratonin jokaisen 10 km melkein 2 minuuttia kovempaa kyytiä joten kunto on päässyt kesän aikana hieman rapistumaan.
Tämä oli juuri se kokemus, mitä kaipasin. Mun pitää aina välillä päästä alas jotta voin aloittaa nousun kohti pintaa. Nyt tumppaan vertauskuvallisesti viimeisen röökin ja aloitan treenit. SM-maratonille on aikaa vain 8 viikkoa, joten siellä tavoitteena voisi olla ehjä juoksu noin 2:35 tahdilla. Matka on varattu ja ilmoittautuminen tehty myös Valencian maratonille marraskuussa. Tuohon kisaan on aikaa 17 viikkoa joten siinä ajassa ehtii vaikka mihin.