maanantai 28. elokuuta 2017

Samalla kaavalla jatketaan

Viime viikko sujui taas suunnitelmien mukaisesti. Olen viime viikot treenaillut kaavalla 5+2 eli maanantai ja tiistai lepoa, ja sitten keskiviikosta sunnuntaihin tiukahko treenisetti. Tämä on tuntunut muuten hyvältä, mutta pitkä lenkki on jäänyt joka viikko hieman lyhyeksi koska olen sunnuntaisin jo niin väsynyt. Tuota asiaa pitää jatkossa muuttaa.

Keskiviikkona juoksin testinä vk-kympin. Kuukausi sitten tuo kulki 37'13 ja nyt meni 35'26 joten vauhti on parantunut kuukaudessa noin 10 sekuntia kilometrillä. Ihan GPS-kellon mukaisen kympin olen molemmilla kerroilla juossut joten eihän tuo tarkka matka ole, mutta osviitan se antaa. Mielestäni kehitys on ollut varsin nopeaa, tulihan tässä kuukauden aikana kuitenkin viikon täyslepokin. Viime syksynä juoksin kaksi viikkoa ennen Berliiniä muistaakseni 34'50 samalla rasituksella, eli siinä mielessä tilanne on jo tässä vaiheessa varsin ookoo.

Ma
Lepo

Ti
Tytön kanssa lenkillä 7,3 km @5'09 (hän siis pyörällä ja minä juosten, nähtiin 33 kastematoa)

Ke
Aamulenkura 7,1 km 5'40 → 4'01
Suoraan töistä vr 3 km + VK 10 km 35'26 (17'57 + 17'29) + vr 2 km

To
Töihin 8,6 km 5'35 → 3'58
Töistä kevyt 10,2 km @4'36

Pe
Töihin sisältäen radalla 3 km 10'24 + 5x400m 71 s + 5x200m 33 s. Yhteensä 12,7 km
Tritanium Trail Runin reitin merkkaus eli hölkkävaellus 9 km

La
Aamulenkura ennen kisajärjestelyitä 8 km 5'00 → 4'00
Illalla kisojen jälkeen vr 3 km + 8 km maravauhtia @3'36 + vr 1 km

Su
Satumetsä tapahtumassa Lykynlammella ja sieltä sitten juosten kotiin 32 km. Kulki niin huonosti että oli pakko lopussa kiristää vauhtia jotta pääsin pois. Heti alussa tapasin Yrjö Pesosen joka sanoi ettei juokse tänä vuonna maratonia. Oli kuitenkin 2,5 h lenkillä ihan vaan tuntuman ylläpitämiseksi.

Itse päätin että en nyt ainakaan hetkeen juokse noilla Hoka One One-kengillä. Mulla on niillä juostessa jalkapohjat tulessa 5 kilometrin jälkeen. Ostan Adidakset heti kun kauppaan ehdin.

Viikko yhteensä 122,6 km

Eihän tämä tekeminen nyt pitkiä lenkkejä lukuun ottamatta mitään suurensuurta maratonharjoittelua ole. Parempaa en kuitenkaan tällä hetkellä pysty, ja olen tyytyväinen tähänkin.



maanantai 21. elokuuta 2017

Selkä kunnossa

Viime viikko meni oikein hyvin. Unet jäivät liian vähälle tyttöjen flunssan vuoksi, ja harjoittelu oli liian kovaa tämän hetken kuntoon nähden, mutta henkisesti voin hyvin. Tässä viime viikon kuntoilut.

MA
Lepo

TI
Aamulenkki 7 kilsaa 5'30 → 3'55

KE
Aamulenkki 7 kilsaa 5'17 → 4'06
Ja suoraan töistä juoksemaan ennen lasten yu-kisoja. av 4 km + 3 km 10'26 + 5x200m mäkiveto + 3 km 10'28 + lv 1 km. Yht. 15 km

400 m lähtöasento


To
Aamulenkki 8 km 5'44 → 4'02
Juosten töistä 12 km sis. 10 km perumätellen 4'10→3'59

Pe
Juosten töihin 13 km @4'32
Illalla juosten Kaivosaarilta kotiin 8,3 km @4'43 (joskus ennen ei olisi juostu perjantai-iltaisin Kaivosaarilta kotiin)

La
Yassottelut eli 10x800m radalla ka. 2'37. Olen lukenut että 10x800m treenin keskiaika tunneiksi muutettuna kertoisi kohtuullisen hyvin maratonajan. Tuo 2'37 ei välttämättä ihan kovin kauas heitä, arvioisin olevani 2.38-2.42 kunnossa tällä hetkellä. Juoksin vedot tasaista kyytiä, viimeisen sitten vähän kovempaa eli 2'32. Tuntuma oli, että aika koville jouduin mutta vauhtia pystyin pitämään hyvin eikä mitään hyytymistä tullut. Verskoineen treeni oli 19,5 kilometrin mittainen.

Olin kentällä jo ennen yhdeksää ja meitä oli kuitenkin 7 juoksijaa omia treenejään vetämässä. Muut taisivat olla jotain CrossFit-tyyppejä. Kirjoitetaanko se noin? Tiukkaa treeniä vetivät joka tapauksessa noin lihaksikkaiksi miehiksi ja sain kannustustakin.

Loppupäivä meni Kolilla retkeillessä.

Su
Pitkä lenkki 32 km @4'17 eli loppua kohti kiihtyvänä. Olisi pitänyt olla juomaa mukana, meinasi hyytyä lopuksi.

Viikko yhteensä 122 km

Nyt pari päivää lepoa jotta kunto nousee ja paikat palautuvat. Jyväskylän SM-maratonin osalta olen vielä vähän kahden vaiheilla, että lähdenkö vai en, mutta aavistuksen olen kallistumassa positiiviselle kannalle. Katsellaan vielä tämä viikko.

Kolilta pari otosta vielä tähän.






tiistai 15. elokuuta 2017

Tultaisko sittenkin?

Cimzian reseti on uusittu ja kolmen pistoksen taktiikalla orastava tulehdus SI-nivelissä saatiin rauhoittumaan. Toisin sanoen viikon tauon jälkeen pääsin taas ajamaan ihan tosissaan. Tässäpä viime viikon kruisailut:

Ma
Lepo, selkä kipeä

Ti
Lepo, selkä kipeä

Ke
illalla rohkenin lenkille ja sehän meni ihan mukavasti.
kevyt 2 km + 8 km perusmätellen @4'01 +  1km ruskoja

To
Kenialainen aamulenkki 7 km 5'30 → 4'00
Illalla tiellä 8x1 km (3'28, 3'26, 3'23, 3'20, 3'20, 3'19, 3'21, 3'15) ka. 3.21,7 yht. 13 km

Pe
Suomalainen aamulenkki 6 km @5'00
Iltapäivällä uimarannalle perusmätellen 11 km @4'12

La
Iltapäivällä lasten synttäreiden aikana Mikko Järvinen - spesiaali ihan hatusta vedettynä:

vr 4 km + 1 km 3'17 + 20x200m (pulskia 35-sekkasia) + 3 km vk 10 @3'32 +  1 km vr
Yhteensä 18,6 km

Su
Pitkä kevyt sippiintyneessä olotilassa 33 km @4'34

Viikko yhteensä 100 km


Kyllähän tuo selkä juoksusta edelleen hieman ärtyilee, mutta ei se pahemmaksi ole mennyt joten jatkan näitä 100km viikkoja niin kauan kuin pystyn.


maanantai 7. elokuuta 2017

Prosessi keskeytyi heti alkuunsa - toistaiseksi

Enpä ehtinyt tällä kertaa kovin pitkälle, ennen kuin keho asetti esteen juoksulle ja myös muulle liikkumiselle. Maanantaina juoksin työmatkat kevyesti, tiistaina heti aamusta ennen töitä radalla 3 km vk ja 10x200 m sekä töistä kotiin kevyt lenkki. Keskiviikkona juoksin työmatkan mutkan kautta 14 km, mutta 10 km jälkeen alaselkään alkoi koskemaan ja juoksusta hävisi lennokkuus. Jos sitä nyt oli ollutkaan. Sen jälkeen olenkin kärvistellyt jatkuvasta alaselän kivusta kärsien. Tosin täytyy todeta, että tällä hetkellä tilanne on kenties menossa parempaan suuntaan.

Minullahan on ollut selkärankareumaan biologiset lääkkeet käytössä tammikuusta 2011 lähtien. Maanantaina oli lääkärikäynti asiaan liittyen, ja päätimme kokeilla nyt hetken aikaa ilman lääkkeitä. Tämä siksi, että tilanne on ollut stabiili jo monta vuotta. Aika hauskasti kivut alkoivat heti perään, joten olen nyt yhteydessä lääkäriin ettei lopetetakaan lääkitystä.

Joka tapauksessa saattaapi tuo SM-maraton jäädä haaveilun asteelle tällä kertaa. Kunto on aika huono ja aikaa olisi vain 6 viikkoa. Mutta katsotaan nyt vielä pari päivää mihin tämä kääntyy.

Valenciaan on vielä yli kolme kuukautta, joten sille projektille tämä tekee vain hyvää.