Kalenteri

Suunnistusliiton lisenssi on lunastettu ja ensimmäiset ilmoittautumiset tehty. Joensuussakin alkavat parhaat hiihtokelit jäädä vääjäämättömästi taakse, joten kenties tässä ihan lähiaikoina suunnittelen jonnekin metsään suunnistusradan ja lähden kokeilemaan miltä se tuntuu.

Jos joku aktiivinen lukija sattui huomaamaan Karjalaisen jutun otsikon netissä, niin sehän meni jotenkin siiheen tyyliin että meikäläinen tekee paluuta huipulle. Täytyy korjata sen verran, etten ole huipulle tekemässä paluuta. Itse asiassa omilla kriteereilläni en edes huipulla ole ollut. Tarkoitus on yrittää juosta Jukolan viestissä mahdollisimman hyvä osuusaika, ja siinä kaikki.

Tässä kevään kalenteri:

5.5. Rakas-rastit Lappeenranta
7.5. Kevätsuunnistus, Kouvola
15.5. Joensuu maratonin 10km tai mahdollisesti Tiomila
21.-22.5. Rajarastit, Joutseno
5.6. SM-keskimatka, Anttola
11.6. HHM, Helsinki
18.-19.6. Jukolan viesti, Lappeenranta

Omalta kohdaltani suunnistus loppui syksyllä 2014 SM-viestiin muistaakseni Mäntsälässä. Sen jälkeen olen suunnistanut seitsemän kertaa, joten tuntuma saattaa olla hieman kadoksissa. Mielenkiintoista nähdä miten tämä tauko näkyy käytännössä. Ehkäpä tauko on tehnyt vain hyvää, mistäs sen tietää. Ei kai kartat ole vuodessa mihinkään muuttunut ja edelleen tiedän kaikki karttamerkit, suunnankin osaan ottaa. Maastoaskeleesta ei tarvitse olla huolissaan, koska näillä nilkoilla metsässä kulkee sitä paremmin mitä vähemmän siellä juoksee.

Kunhan nyt ensin saisin sen ekan treenin tehtyä.

Karjalainen 17.4.2016

Paris Kills osa 2

Suunnitelmana oli lähteä juoksemaan 17'50-18'00 väliseen sektoriin asettuvia vitosia. Pääsin lähtemään eliitin jälkeisen Prefentials-ryhmän eturivistä, ja satuin näkemään, kun eräät eliittiryhmän naiset kommunikoivat siihen tyyliin, että 2.30 olisi tavoitteena ja sitä vauhtia lähdettäisiin liikenteeseen. Sillä hetkellä päätin kokeilla tuota vauhtia ainakin aluksi. Saattoi olla virhe, tai sitten ei.

Champs Elyseeltä kun startataan, niin siinä tuntuu tilaa olevan kohtalaisen mukavasti. Ei tarvitse rynniä eikä pelätä kaatumista. Noin kilometrin jälkeen näin sopivalta vaikuttavan isomman porukan noin 20 metriä edelläni, ja kiihdytin heidät kiinni. Tässä porukassa etenivät myös ne eliittinaiset, joiden vauhtia olin päättänyt lähteä tarkkailemaan.

Vauhti oli 3'30/km, ja nopeasti huomasin, ettei se tuntunut lähellekään niin helpolta kuin viime syksynä Frankfurtissa. Tarkemmissa analyyseissä olen löytänyt syyn tähän, nimittäin kunto on todennäköisesti hieman huonompi. Päätin kuitenkin juosta ensimmäisen vitosen edellä mainittua vauhtia, jos vaikka kyseessä olisikin tankkauksesta johtuva nihkeys, eikä suinkaan kuntotekijät. Kun olo ei lähtenyt helpottamaan niin päätin vitosen paalulla ottaa vauhtia alas, ja se napsahtikin alkuperäisen suunnitelman mukaiseen 3'35/km tahtiin.

Pariisin reitillä on petollista loivaa nousua alkumatkalla. Vitosesta viiteentoista kilometriin noustaan hieman yli 30 metriä ylöspäin, mistä johtuen juoksu tuntuu koko ajan hieman vaikealta. Juoksin hetken matkaa ranskalaisen Martha Komun kanssa, hän on voittanut Pariisissa vuonna 2008 ja ollut olympialaisissa viides samana vuonna. Tämä selvisi juuri äsken. Kun Martha jäi, niin olin hetken yksin.

Kympistä kahteenkymppiin juoksin periaatteessa koko ajan jonkun kanssa, mutta pidempiaikaista sopivaa seuruetta ei löytynyt. Useimmat menivät hieman liian kovaa. Geelejä vetelin vitosen välein ja ongelmia ei sen suhteen ollut. Neljä ensimmäistä vitosta kulkivat 17'30, 17'54, 17'56 ja 17'49. Puolikkaaseen saavuin ajassa 1.15.08, mikä oli juuri sopivaa kyytiä. Olo vaan oli jo tässä vaiheessa turhan vaikea.

Viidennellä vitosen pätkällä karautettiin Seinen rannalle. Minulla alkoi lantio jo tippumaan ja elastisuus kaikkoamaan lihaksista, oikeasti pelotti että tänään menee kävelyksi. 20-25km välinen sektoriaika meni jo yli 18 minuutin, muttei kuitenkaan pahasti. 18'08 meni tuohon väliin, ja 2.35 aikaan oli vielä reilusti puskurisekunteja ellei jopa minuutteja.

Otin tavoitteeksi päästä Eiffelin tornille saakka. Tämä merkittävä rakennelma sijaitsee 29 kilometrin kohdalla, ja erityisen tunnetuksi sen tekee se, että keskeytin juurikin niille nurkille kaksi vuotta sitten. Vaimoni oli tarjoilemassa urheilujuomaa 30 kilometrin muurilla. Yritin huikata ettei kulje, mutta en ole varma menikö viesti perille. Joka tapauksessa huomasin ilokseni vauhdin pysyneen siedettävä ja loppuaikaennusteen olevan 2.33. Edessä oleva hyytyminen mukaan laskettuna mahdollisuudet sub235 aikaan olivat edelleen olemassa. 25 - 30 kilometrin väliseen vitoseen meni jo 18.43.

En osaa sanoa, onko maraton pahempaa välillä 30 km - 35 km, vai välillä 35 km - 40km. 30 kilometrin jälkeen ei enää jaksaisi juosta ollenkaan, mutta matkaa on jäljellä hirveän paljon. 35 kilometrin jälkeen ei jaksaisi juosta sitäkään vähää, mutta maaliin ei enää ole kuin kevyen saunalenkin verran. Yhtä kaikki, vaikeaa se on.

Ennen 35 kilometriä yritin tähyillä Pariisin kansallisen tennisturnauksen areenaa ja mielestäni näinkin sen. Ajatukset pitää vain välillä yrittää saada muualle. 30km - 35 km "kulki" aikaan 19'03. Ihastuttava vaimoni oli jälleen urheilujuoman kanssa 36 kilometrin paalulla, ja sinne minun oli päästävä hengissä. Kilometrivauhdit olivat valahtaneet 3'50 tuntumaan, eikä siinä auttanut vaikka miten yritti.

Loppumatkan puistoalueilla oli yllättävän paljon ihmisiä kannustamassa. Etukäteen olin luullut tämän olevan hiljaisempaa seutua, mutta kannustajia riitti varsin mukavasti. Aivot olivat jo niin sumussa, että tämä voi olla ihan vääräkin tieto. Saattaa olla ettei mitään kannustusta todellisuudessa edes ollut.

40 kilometrin pylväs saapui näköpiiriin vihdoin ja viimein. Imaisin kahdeksannen geelin naamariin ja yritin laskea miten hiljaa saan juosta, jotta 2.35 alittuu. Laskutoimenpiteisiin en kovinkaan tarkasti pystynyt, mutta huomasin että tiukalle menee. Tosi tiukalle. Yritin kaikki keinot, vedin käsillä,työnsin jaloilla, laskin yks - kaks - yks - kaks. Kilometrivauhti oli 3'50 eikä se siitä noussut enää mihinkään.

41,9 kilometrin kohdalla saavuin isoon liikenneympyrään. Nyt maaliin pääseminen alkoi vaikuttaa todennäköiseltä. Fiilis alkoi nousemaan ja loppusuoralla oli hirveä meno päällä. Musiikki soi ja kannustus raikui. Kaksi vuotta sitten vaivaamaan jäänyt Pariisin maraton tulisi nyt suoritetuksi. Sekunnit juoksivat, yritin kiriä. Brutto 2.35.01, netto 2.34.57. Tuuletin, alkoi itkettämään. Yritin nauttia hetkestä enkä heti lähtenyt kävelemään kohti huoltoa. Ajalla ei ollut väliä tällä kertaa, joten mikään ei sapettanut.

Pariisi, tulen takaisin vielä joskus.

Talvi on nyt selätetty ja tästä eteenpäin kaikki tulee sujumaan kuin itsekseen. Palautuminen tapahtui hirveän nopeasti ja tänään viikko tuosta taivalluksesta juoksin jo 19 kilometrin lenkin. Syksyksi pitää paneutua asiaan niin, että 2.30 on realisimia.

Nyt olisi tarkoituksena panostaa Jukolan viestiin. En osaa yhtään sanoa löytyykö siihen tarvittava kipinä, mutta se selviää seuraavan kuukauden aikana. Periaatteessa olisi kiva kokea se kun juoksu kulkee ja lippu löytyy kesäyössä, mutta se vaatii Kalevan Rastin tasoisessa seurassa oikeaa himoa suunnistukseen. Heti kun lumet sulavat niin lähden kokeilemaan miltä se suunnistus tuntuu, ja jos tuntuu hyvältä niin tavoite on iskeä touko-kesäkuussa kartan kanssa ihan tosissaan. Jos huomaan että kipinä on lopullisesti sammunut, niin väkisin en ala vetämään.

Mielenkiintoista.

Paris Kills

Kuudentoista viikon projekti päättyi viime sunnuntaina siinä mielessä onnellisesti, että sain pukeutua 40. Pariisin maratonin jokaiselle maaliintulijalle ojennettuun Finisher-paitaan. Loppuaika osui ennalta arveltuun sektoriin ollen 2.34.57.

Perjantai 
Herätys klo 04.50. Kiva, kurkku on kipeytynyt yön aikana ja olo on flunssainen. Ei auta, ukko lähtee heittämään Joensuun lentoasemalle ja matkalla kietaisen litran Pirkan mansikkakiisseliä. Hiilareita 190 grammaa.
Lento Joensuusta lähtee 05.50 ja Pariisissa olemme elämänkumppanini kanssa jo 09.40. On se nykyaikana helppoa jos vain kone pysyy ilmassa. Pariisin kentältä ajamme RER-junalla Notre damen kupeeseen. Kurkkuun  koskee liikaa ja ajatukset ovat hieman sekavat. Olemme reissussa mistä on puhuttu pitkin talvea, mutta orastava flunssa luo synkän varjon kaiken ylle.
Käymme Notre Damen kupeessa syömässä pastaa ja jatkamme kävellen kohti expoa. Siellä toiminta keskittyy lähinnä numeron hakuun, koska ostamisen tarvetta ei ole. Tarjolla olisi kyllä jos vaikka mitä.
Expon jälkeen kävely hotellille, 1 olut ja pastaa. Eiffelin valot syttyvät, olemme romantiikan keskuksessa.

Lauantai
Sinkkisuihke tuntuu auttavan. Kurkku on edelleen kipeä ja olo muutenkin tukkoinen, mutta tauti ei ole onnekseni edennyt keuhkoihin päin. Startti tulee olemaan ajankohtainen! Suoritamme aamukävelyn pilvisen ja viileän sään vallitessa. Kävely suuntautuu riemukaarelle, missä käyn tähystelemässä huomista lähtöpaikkaa. On se hieno, on se vaan hieno. Kylmät väreet kulkevat selkäpiitä pitkin.
Loppupäivän makaan sängyssä parasta toivoen. Minua ei jännitä ollenkaan, tämä johtuu todennäköisesti siitä, että ennätystavoitteet on hylätty jo ajat sitten. Tavoite on päästä maaliin ja jos menee alle 2.35 niin se on hyvä.
Haluan vain sinne maaliin.

Sunnuntai
Pääpäivä. Herätys on vasta 06.30 eli reilu kaksi tuntia ennen lähtöä. Herään tosin jo kuuden persiissä johtuen kiivaasta odotuksesta. Keho tietää että kohta mennään.
Tunnustelen oloani - ei huono, kurkku ok, nuha korkeintaan kohtalainen. Syön banaanin, jugurtin, suklaa croissantin ja tilaan huonepalvelusta kupposen kahvia. Lisäksi nautiskelen urheilujuomaa puolisen litraa.

Puen kilpailuasuni, levitän vaseliinia kriittisiin paikkoihin, virittelen geelivyön ja pukeudun uhrausvaatteisiini. En ole valmis, mutta tulen iskemään tiskiin sen mitä tästä kehosta löytyy tänä kauniina sunnuntaina.

En ole käynyt lenkillä neljään päivään. Siksi on hölkättävä lähtöpaikalle muutama kilometri. Kaikkialla näkyy juoksijoita, heitä kertyy pääkadulle jokaiselta sivukadulta, kaikilla on sama tavoite: voittaa sisäinen äänensä, joka sanoo; luovuta, keskeytä, anna periksi.

Olen yksi heistä ja nyt tämä teksti alkaa mennä sellaiseksi että on parempi jatkaa huomenna.

Pariisi kuvina

Matkakertomus ilmestyy tämän viikon aikana. Tiivistän kuitenkin viime hetken tapahtumat muutamalla ranskiksella.

•  perjantaina eli lähtöpäivänä heräsin miellyttävästi kurkkukipuun
• matkustus ja runsas kävely perjantaina ei ehkä ollut parasta hoitoa, mutta minkäs teet
• launtaina kurkku ei ollut enää ihan niin kipeä ja päätin lähteä juoksemaan
• sunnuntaina olo oli ok
• lähtöpaikalla oli tunnelmaa
• kilometrin jälkeen huomasin ettei kulje
• 15 kilometrin kohdalla olin jo liian väsynyt
• 20 kilometrin kohdalla olin aivan liian väsynyt
• 30 kilometrin kohdalla päässä takoi vain "ei saa antaa periksi, ei saa antaa periksi"
• 35 kilometrin kohdalla pelkäsin aidosti keskeyttämistä
• 40 kilometrin kohdalla pelkäsin aidosti keskeyttämistä
• 42 kilometrin kohdalla uskalsin ensimmäistä kertaa ajatella että saatan päästä maaliin
• 42,195 kilometrin kohdalla koin sellaisen helpotuksen, etten ole vastaavaa kokenut ja aloin itkemään
• tavoite 2.35 alittui kolmella sekunnilla