Paris Kills osa 2

Suunnitelmana oli lähteä juoksemaan 17'50-18'00 väliseen sektoriin asettuvia vitosia. Pääsin lähtemään eliitin jälkeisen Prefentials-ryhmän eturivistä, ja satuin näkemään, kun eräät eliittiryhmän naiset kommunikoivat siihen tyyliin, että 2.30 olisi tavoitteena ja sitä vauhtia lähdettäisiin liikenteeseen. Sillä hetkellä päätin kokeilla tuota vauhtia ainakin aluksi. Saattoi olla virhe, tai sitten ei.

Champs Elyseeltä kun startataan, niin siinä tuntuu tilaa olevan kohtalaisen mukavasti. Ei tarvitse rynniä eikä pelätä kaatumista. Noin kilometrin jälkeen näin sopivalta vaikuttavan isomman porukan noin 20 metriä edelläni, ja kiihdytin heidät kiinni. Tässä porukassa etenivät myös ne eliittinaiset, joiden vauhtia olin päättänyt lähteä tarkkailemaan.

Vauhti oli 3'30/km, ja nopeasti huomasin, ettei se tuntunut lähellekään niin helpolta kuin viime syksynä Frankfurtissa. Tarkemmissa analyyseissä olen löytänyt syyn tähän, nimittäin kunto on todennäköisesti hieman huonompi. Päätin kuitenkin juosta ensimmäisen vitosen edellä mainittua vauhtia, jos vaikka kyseessä olisikin tankkauksesta johtuva nihkeys, eikä suinkaan kuntotekijät. Kun olo ei lähtenyt helpottamaan niin päätin vitosen paalulla ottaa vauhtia alas, ja se napsahtikin alkuperäisen suunnitelman mukaiseen 3'35/km tahtiin.

Pariisin reitillä on petollista loivaa nousua alkumatkalla. Vitosesta viiteentoista kilometriin noustaan hieman yli 30 metriä ylöspäin, mistä johtuen juoksu tuntuu koko ajan hieman vaikealta. Juoksin hetken matkaa ranskalaisen Martha Komun kanssa, hän on voittanut Pariisissa vuonna 2008 ja ollut olympialaisissa viides samana vuonna. Tämä selvisi juuri äsken. Kun Martha jäi, niin olin hetken yksin.

Kympistä kahteenkymppiin juoksin periaatteessa koko ajan jonkun kanssa, mutta pidempiaikaista sopivaa seuruetta ei löytynyt. Useimmat menivät hieman liian kovaa. Geelejä vetelin vitosen välein ja ongelmia ei sen suhteen ollut. Neljä ensimmäistä vitosta kulkivat 17'30, 17'54, 17'56 ja 17'49. Puolikkaaseen saavuin ajassa 1.15.08, mikä oli juuri sopivaa kyytiä. Olo vaan oli jo tässä vaiheessa turhan vaikea.

Viidennellä vitosen pätkällä karautettiin Seinen rannalle. Minulla alkoi lantio jo tippumaan ja elastisuus kaikkoamaan lihaksista, oikeasti pelotti että tänään menee kävelyksi. 20-25km välinen sektoriaika meni jo yli 18 minuutin, muttei kuitenkaan pahasti. 18'08 meni tuohon väliin, ja 2.35 aikaan oli vielä reilusti puskurisekunteja ellei jopa minuutteja.

Otin tavoitteeksi päästä Eiffelin tornille saakka. Tämä merkittävä rakennelma sijaitsee 29 kilometrin kohdalla, ja erityisen tunnetuksi sen tekee se, että keskeytin juurikin niille nurkille kaksi vuotta sitten. Vaimoni oli tarjoilemassa urheilujuomaa 30 kilometrin muurilla. Yritin huikata ettei kulje, mutta en ole varma menikö viesti perille. Joka tapauksessa huomasin ilokseni vauhdin pysyneen siedettävä ja loppuaikaennusteen olevan 2.33. Edessä oleva hyytyminen mukaan laskettuna mahdollisuudet sub235 aikaan olivat edelleen olemassa. 25 - 30 kilometrin väliseen vitoseen meni jo 18.43.

En osaa sanoa, onko maraton pahempaa välillä 30 km - 35 km, vai välillä 35 km - 40km. 30 kilometrin jälkeen ei enää jaksaisi juosta ollenkaan, mutta matkaa on jäljellä hirveän paljon. 35 kilometrin jälkeen ei jaksaisi juosta sitäkään vähää, mutta maaliin ei enää ole kuin kevyen saunalenkin verran. Yhtä kaikki, vaikeaa se on.

Ennen 35 kilometriä yritin tähyillä Pariisin kansallisen tennisturnauksen areenaa ja mielestäni näinkin sen. Ajatukset pitää vain välillä yrittää saada muualle. 30km - 35 km "kulki" aikaan 19'03. Ihastuttava vaimoni oli jälleen urheilujuoman kanssa 36 kilometrin paalulla, ja sinne minun oli päästävä hengissä. Kilometrivauhdit olivat valahtaneet 3'50 tuntumaan, eikä siinä auttanut vaikka miten yritti.

Loppumatkan puistoalueilla oli yllättävän paljon ihmisiä kannustamassa. Etukäteen olin luullut tämän olevan hiljaisempaa seutua, mutta kannustajia riitti varsin mukavasti. Aivot olivat jo niin sumussa, että tämä voi olla ihan vääräkin tieto. Saattaa olla ettei mitään kannustusta todellisuudessa edes ollut.

40 kilometrin pylväs saapui näköpiiriin vihdoin ja viimein. Imaisin kahdeksannen geelin naamariin ja yritin laskea miten hiljaa saan juosta, jotta 2.35 alittuu. Laskutoimenpiteisiin en kovinkaan tarkasti pystynyt, mutta huomasin että tiukalle menee. Tosi tiukalle. Yritin kaikki keinot, vedin käsillä,työnsin jaloilla, laskin yks - kaks - yks - kaks. Kilometrivauhti oli 3'50 eikä se siitä noussut enää mihinkään.

41,9 kilometrin kohdalla saavuin isoon liikenneympyrään. Nyt maaliin pääseminen alkoi vaikuttaa todennäköiseltä. Fiilis alkoi nousemaan ja loppusuoralla oli hirveä meno päällä. Musiikki soi ja kannustus raikui. Kaksi vuotta sitten vaivaamaan jäänyt Pariisin maraton tulisi nyt suoritetuksi. Sekunnit juoksivat, yritin kiriä. Brutto 2.35.01, netto 2.34.57. Tuuletin, alkoi itkettämään. Yritin nauttia hetkestä enkä heti lähtenyt kävelemään kohti huoltoa. Ajalla ei ollut väliä tällä kertaa, joten mikään ei sapettanut.

Pariisi, tulen takaisin vielä joskus.

Talvi on nyt selätetty ja tästä eteenpäin kaikki tulee sujumaan kuin itsekseen. Palautuminen tapahtui hirveän nopeasti ja tänään viikko tuosta taivalluksesta juoksin jo 19 kilometrin lenkin. Syksyksi pitää paneutua asiaan niin, että 2.30 on realisimia.

Nyt olisi tarkoituksena panostaa Jukolan viestiin. En osaa yhtään sanoa löytyykö siihen tarvittava kipinä, mutta se selviää seuraavan kuukauden aikana. Periaatteessa olisi kiva kokea se kun juoksu kulkee ja lippu löytyy kesäyössä, mutta se vaatii Kalevan Rastin tasoisessa seurassa oikeaa himoa suunnistukseen. Heti kun lumet sulavat niin lähden kokeilemaan miltä se suunnistus tuntuu, ja jos tuntuu hyvältä niin tavoite on iskeä touko-kesäkuussa kartan kanssa ihan tosissaan. Jos huomaan että kipinä on lopullisesti sammunut, niin väkisin en ala vetämään.

Mielenkiintoista.