tiistai 16. maaliskuuta 2021

Ratakympillä keskeytys, muuten menee hyvin

 Osallistuin lauantaina 6.3. 10000 metrin ratajuoksuun Joensuu Areenalla. Lehtisen Tuomo järkkäsi tällaisen todella pienen kisan, johon totta kai piti lupautua mukaan. Radalla en ole juossut joulukuun jälkeen, mutta kunto on tuntunut hyvältä, joten tavoitteena oli juosta koko matka tasaista 3'20/km-vauhtia. Edellisen sunnuntain sulalla juostun 30 kilometrin reippaamman lenkin jälkeen meno oli koko kisaviikon tukkoista, ja sellaisena se jatkui myös itse suorituksen aikana. Viiden kilometrin kohdalla olin ajassa 16'45 eli viisi sekuntia aikataulusta jäljessä. Meno oli kuitenkin raskasta ja mahakin oli alkanut temppuilemaan. Kuuden kilometrin kohdalla juoksin suoraan wc-tiloihin ja homma oli sillä selvä. Täytyy myöntää, että olin aika pettynyt suoritukseeni. Pääsin kuitenkin jatkamaan elämääni entiseen malliin jo seuraavana päivänä, eikä seuraavan viikon talvilomakaan mennyt tämän vuoksi pilalle.

Olen nyt siirtynyt maratonin erikoisjaksolle, missä tehdään viikoittain kaksi kovaa harjoitusta. Muut päivät palautellaan ja valmistellaan jalkoja seuraavaa kovaa harjoitusta varten. Tässä edellisten viikkojen tärkeimmät harjoitukset:

Ti 23.2. 12x1000m @3'18, palautus 1'40. 

To 25.2. Vauhdinvaihtelua 5x2km/1km ja vauhdit 3'30-3'26/4'00. Yhteensä tämä oli siis 15 km ajassa 54'45.

Su 28.2. 30,7 km @4'08. Alkuun 1km hissukseen ja sitten loput kilometrit haarukkaan 4'00-4'10. Haminassa jo sulat tiet.

Ke 3.3. Kiihtyvä vk 8 km 3'40👉3'25

La 6.3. Ratakympillä kesk. 6 km kohdalla

Maratonjaksolle:

Ti 9.3. 5x10min @3'30 palautus 1km @4'10. Yhteensä 22,1 km @3'45

Ke 10.3. perusmättöä 12 km 4'08

La 13.3. 31 km @3'52: ensin 11km rennon reipasta, sitten matolla 3x5km @3'30 ja lopuksi vielä 1 km 3'20.