keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Valencian maraton 2019


Harjoituskausi Valencian maratonille oli tällä kertaa 10 viikon pituinen. Kesän juoksutauon jälkeen olin toki nostatellut kuntoa jo ennen tätä, mutta varsinainen treeni käynnistyi maanantaina 23.9.2019. Plantaarifaskiitista johtuen harjoittelua tuli pääsääntöisesti kerran päivässä, ja viikkotasolla keskityin kahteen harjoitukseen. Kilometrimäärät olivat aiempaa alhaisemmat: 103, 104, 106, 108, 122, 107, 78, 133, 26 km.

Tiistaisin juoksin 20-23 kilometriä, ja tämä sisälsi maratonvauhtista (3’30/km) juoksua. Ensimmäisellä viikolla juoksin 4x10 minuuttia, ja hiljakseen maratonvauhtisen osuuden määrä kasvoi. Paras tiistain treeni taisi olla 4x15 minuuttia.

Lauantaisin ohjelmassa oli pitkä lenkki, pituudeltaan 30 – 40 kilometriä. Aiemmista vuosista poiketen, pitkä lenkki sisälsi lähes aina maratonvauhtisia osioita. Itse asiassa juoksin vain yhden pitkän lenkin kevyellä vauhdilla. Paras treeni oli varmaankin 40 kilometrinen sisältäen 20x1000m maratonvauhdilla.

Tein myös torstaisin reippaita välitreenejä, mutta ne olivat rasitukseltaan kohtalaisen kevyitä, eivätkä vieneet lauantain pitkältä lenkiltä virtaa pois.

Kokemukset tältä syksyltä olivat sen verran hyviä, että jatkanen tulevaisuudessa samalla systeemillä. Jalat olivat päätreeneissä tuoreina ja mieli virkeänä. Pitkät lenkit kulkivat paremmin kuin aikaisemmin ja plantaarifaskiittikin pysyi juuri ja juuri juostavassa kunnossa.

Kaikki sujui hyvin, kunnes sairastuin sitkeään flunssaan 11 päivää ennen kisaa. Tauti jatkui jollakin tasolla aina kisaa edeltävään päivään saakka, ja se söi rutkasti henkisiä voimavaroja. Varmaankin jonkunlainen vaikutus taudilla oli myös fyysiseen suorituskykyyn.

Mikä oli sitten tulos? Se oli 2:29.58 eli rimaa hipoen alle minimitavoitteen. Olin mielessäni hahmotellut jopa 2:27-alkuista aikaa, mutta se ei nyt mennyt.

Kisa lähti hyvin käyntiin ja liimauduin naisten olympiarajaa (2:29.30) jahtaavaan porukkaan. Jänis veteli suht reippaasti ja selosti koko ajan, että mennään liian kovaa ja että hän on hyvä jänis. Kukaan ei kommentoinut mitään, joten vauhti säilyi. Itselläni juoksu tuntui erittäin hyvältä, joten painelin letkassa ekan puolikkaan 1:13.40. Vauhti säilyi terävänä ja olo hyvänä, 27 kilometrissä ajattelin, että tänään rävähtää ennätys. Kertaakaan ei ole noin pitkälle mennyt noin helpolla tunteella. 29 kilometrissä jalat leipoivat kiinni ja peli oli selvä. Ilmeisesti Aki Nummelalla siellä kovemmissa letkoissa kävi sama juttu.

Tästä eteenpäin yritin sen mitä yritettävissä oli, mutta vauhti jämähti 3:37-3:40-tasolle eikä se siitä enää noussut. 40 kilometrissä tajusin, että 2:30 on nyt aivan helketin tiukassa. 200 metriä ennen maalia kellossa seisoi 2:29.20 eli 40 sekuntia aikaa. Painoin sen mitä pystyin ja menihän se!

Maalissa olo oli pitkästä aikaa pettynyt. Oikeastaan en muista olleeni kertaakaan aikaisemmin maratonin maalissa pettynyt, mutta nyt olin. No, vähän aikaa asiaa sulatelleena totesin, että en ollut aikaani pettynyt, itse asiassa se oli hyvä kaiken sen 11 päivän tuskailun jälkeen. Olin pettynyt siihen, että tämä oli kolmas kisa putkeen kun viimeistely ei mennyt putkeen. Viime vuonna Valenciassa flunssa, alkukesästä polkujuoksun MM-kisoissa jalkavamma, ja nyt taas flunssa.

Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että jatkossa näistä juoksuista ei saa muodostua enää niin isoja juttuja. Harrastus on mennyt liian vakavaksi, ja nyt pitää siirtyä takaisin nautiskelulinjalle.

Tuliaisena sain myös uuden jalkavamman, joten nyt pidetään taukoa kunnes juoksu onnistuu täysin kivuitta. Viimeisimmät täysin kivuttomat askeleet ovatkin huhtikuun alusta, joten niitä on alkanut kaipaamaan.

Oli muuten neljäs vuosi putkeen, kun 2:30 alittui. Se on jo ihan hyvä sarja.






tiistai 26. marraskuuta 2019

Katastrofin ainekset

Maratontuttavaani Ossi Peltoniemeä lainaten, katastrofin ainekset ilmassa. Kaikki sujui hyvin ja maratonluotto oli hyvällä tasolla vielä viikko sitten tiistaina. Maanantaina oli muilla perheenjäsenillä ensimmäisiä kurkkuoireita, mutta ei tämä vielä mitään. Tiistaina ensimmäiset putosivat, mutta itse kävin illalla juoksemassa hyvällä vk-kululla 10 kilometriä 35 minuuttiin. Seuraavana yönä heräsin ankaraan kurkkukipuun. Heti alkoi ärsyttämään, olihan edellisestä taudista vasta 11 päivää. Aika ärhäkästi tämä tauti levisi, vuorokauden sisään se iski kaikkiin neljään perheenjäseneen. Eipä siinä paljon käsienpesemiset tai muutkaan toimet auttaneet.

Makailin kotona keskiviikosta perjantaihin, kurkkukipu katosin vähitellen mutta flunssainen olo painoi vielä lauantainakin. Sunnuntaina olo oli sen verran parempi, että kävin hölkkäämässä ihan kevyesti matolla. En ollut 100 % terve, mutta jossain vaiheessa tautia on vain pakko lähteä liikkeelle. Kyllä sen yleensä itse tietää, koska olo on siihen riittävän hyvä.

En ole tälläkään hetkellä täysin oireeton, vaan ylähengitysteissä on edelleen lieviä oireita. Näyttää kuitenkin siltä, että viikonlopuksi ehtisin jo kondikseen. Toivottavasti jo sitä ennen.

Hieman olen joutunut kovemmista tavoitteista luopumaan. Syksyn mittaan tavoitteksi asettui 2:27-alkuinen tulos ja sitä tavoitevauhtia olenkin aika paljon höylännyt. Aikaisempiin vuosiin verrattuna itselläni hyvin tulosta ennustanut 3x5km harjoitus näyttikin varsin lupaavalta tavoitetta silmällä pitäen. Selkeimpänä muutoksena treenissä on ollut pitkän lenkin vauhdin koveneminen, ja se on antanut hyvin itseluottamusta jaksavuuteen.

Kyllähän kaksi flunssaa kahden viikon välein varmasti jossain näkyvät, joten matkaan on nyt lähdettävä hieman maltillisemmin ja tarkkailtava omaa tunnetta matkan aikana. Toisaalta viime vuonna tauti iski kisaviikon tiistaina ja olin aika käheänä juoksun aikanakin, ja silti meni alle 2:30. On tässä vielä pieniä toiven rippeitä jäljellä,kuitenkin varsin ehjä harjoitusjakso on takana.


Vko 9/10

Ma
Lepo

Ti
Vr 3 km + 10km MP 35min + Vr 1 km

Ke
Flunssa

To
Flunssa

Pe
Flunssa
¨
La
Flunssa

Su
Juoksumatolla kevyt hipsuttelu 12 km

Viikkoon 26 km

Sairastellessa mietiskelin, että tämä 2 kisaa/vuosi -systeemi on hivenen turhan raaka. Kevään tavoite polkujuoksun MM päättyi keskeytykseen jalkavamman vuoksi, joten syksyn kisaan kohdistui turhan kova paine. Ehkäpä pitäisi käydä ensi vuonna vähintään kolme kisaa, niin saisi todennäköisemmin jostakin tuloksenkin. Toisaalta voisi kyllä jättää kaikki kisat väliin, niin ei tarvitsisi stressata näinkin turhasta asiasta kuin normaali pikkuflunssa.

Kävi miten kävi, jos viivalle pääsen ja terveys sen sallii, VEDÄN KEHOSTA KAIKEN MAHDOLLISEN IRTI. Oli tulos mikä oli.




maanantai 18. marraskuuta 2019

7/10 ja 8/10

Juhuu, treenit on suurelta osin tehty ja edessä se paras vaihe, eli herkistely. Mennyt kaksiviikkoinen meni suht hyvin siihen nähden, että sairastelun vuoksi jouduin pitämään kolme lepopäivää heti kärkeen. Täytyy kuitenkin muistaa, että kolmella lepopäivällä selviäminen on flunssatapauksissa harvinaista herkkua, joten ollaanpa tyytyväisiä tähän tilanteeseen. Lisäksi en olisi ko. päivinä päässyt muutenkaan lenkille, joten ajoitus oli suorastaa ihanteellinen.

Flunssan jälkeen isänpäivänä juoksin perjantai-iltana availevan vauhtileikittely, ja sunnuntaina elämäni ensimmäisen 4x5 km harjoituksen osana 32 kilometrin lenkkiä. Juoksu oli perin tukkoista ja jouduin puristamaan aivan liikaa. En myöskään päässyt haluamaani 3'30/km -vauhtiin, joskaan en montaa sekuntia siitä jäänytkään. Tästä harkasta palautuminen kestikin muutaman päivän.

Viime viikolla kerrytin tämän syksyn suurimmat kilometrimäärät, tässä tapauksessa se tarkoittaa 133 kilometrin viikkoa. Muutenhan määrät ovat pyörineet välillä 100-110 km. Keskiviikkona juoksin matolla 6+5+4 km niin, että ensimmäinen veto maratonvauhtia ja siitä sitten hieman kiristäen seuraavat pätkät. Juoksi kulki hyvin, ei mitään ongelmaa.

Lauantaina juoksentelin Katajan treenipäivän yhteydessä pitkästä aikaa vauhdikkaammin 6x1000m harjoituksen. Harjoitus sujui ilman maksimaalista puristamista nousujohteisesti 3'08→2'59, mihin olin tyytyväinen. Tuossa porukassa tällä ei päässyt pullistelemaan, olinhan jokaisessa vedossa hitain.

Sunnuntaina juostiin vielä porukalla pitkää lenkkiä, itselle mittariin kertyi 35 kilometriä kuten tavoitteena olikin. Vauhti oli peruskestävyystasoa. Tässä yhteydessä pitää vielä mainita, että välillä oli pakko käydä hallin puolella 12 kilometrin verran, koska ulkona iski totaalinen jäätyminen huonohkon kelin vuoksi.

Tässä menneen kahden viikon harkat:

Vko 7/10

Ma
Aamulla 11 km
Illalla 9 km
Kevyttä molemmat

Ti
Flunssa

Ke
Flunssa

To
Flunssa

Pe
Lounasjumppa 25min
Illalla Fartlek matolla 15x2'/1' (3'30/4'00) eli 12,35 km 45 minuuttiin. Yhteensä 15 km.

La
Kevyt 10 km

Su
32 km sisältäen 4x5km MP (3'35,33, 35, 34).
Ulkona toivoton keli, kaikki tiet peilijäässä. Pakko oli mennä halliin.Juoksu ei oikein kulkenut, jouduin puristamaan ja loppupäivän aivan niitissä

Vko 78 km

Vko 8/10

Ma
Aamulla 8.4 km kevyt
Illalla 9.2 km kevyt
Löytyi yksi sulahko tie. Väsynyt olo eilisestä treenistä.

Ti
Aamulla kevyt 7 km
Illalla kevyt 12 km

Ke
Matolla 20 km sis. 6 km 3'30, 5 km 3'28 ja 4 km 3'25/km.
Lupauksia herättelevä harjoite.

To

Illalla erittäin kevyt 16,5 km
Erittäin huono kulku

Pe
Aamulla kevyt 7.3 km
Hieronta

La
6x1km pal. 2min 3'08, 06, 06, 04, 04, 2'59. Yht 17.5 km


Su
Kevyt 35 km 4'20/km

Vko 133km





Kuvat Katajan treenipäivästä nappasi Lasse Simonen

maanantai 4. marraskuuta 2019

6/10

Jälleen yksi hyvin sujunut viikko takana. Paluu Kreetalta arkeen sujui muuten hyvin, mutta maanantaina satanut lumi ja sitä seurannut kaikkien mahdollisten ulkona sijaitsevien juoksupaikkonen jäätyminen aiheutti treeneihin omat mausteensa. Launtaina ohjelmassa oli tärkeä pitkä lenkki, ja se oli pakko juosta alku- ja loppuverkkoja lukuun ottamatta hallissa. Kiersin 25 kilometrin verran Joensuu Areenan ratakierrosta (333m toista rataa juostuna), ja se oli kautta aikojen ensimmäinen pitkä lenkki hallissa. Saattoipa olla viimeinenkin.

Viime vuonnahan kävi uskomaton tuuri, kun Joensuuhun satoi mittaushistorian myöhäisin ensilumi vasta Valencian maratonviikolla. Tällä kertaa tämä hauskuus alkoi viisi viikkoa ennen H-hetkeä. Eihän lumi sinällään ole mikään este, mutta nyt tiet ovat pelkkää jäätä. Yritä siinä nyt sitten jotain järkevää tehdä.

Tässäpä viime viikon paikoitellen hyvinkin lupaavat harjoitukset:

Ma
Lepo (talvirenkaat autoon, kaupassakäyntiä yms yms. reissun jälkeistä säätöä)

Ti
Juoksumatolla 22,3 km (3'46/km) sisältäen 4x15min 3'30/km
Taas vähän lisää matkaa maratonvauhtiseen. Mahan kanssa ongelmia ja päkiät tulessa uusissa kengissä, juoksu kyllä meni hyvin.

Ke
Aamulla matolla kevyt kiihtyvä 7 km 5'00→4'05
Illalla luisteluradalla 8.1 km kevyt

To
Matolla 17 km: 12x400m n. 74 s (pal. 75s) + 5 km 17'13
Pitkästä aikaa muutakin kuin vauhtikestävyyttä

Pe
Kevyt 10 km

La
34.4 km (4'00/km):
alkuvr. 5 km + hallissa 2x4km (3'47+3'42/km) + 4x3km (3'29, 3'30, 3'27, 3'26) pal. 1km + loppuvr. 4 km
3'30/km alkaa tuntumaan mielekkäältä juoksuvauhdilta. Toki halli antaa liian hyvän vaikutelman, mutta onhan tuota tullut ulkonakin mätettyä.

Su
Kevyt 8 km

Viikkoon 107 km

Kaikki kolme kovempaa treeniä menivät suunnitelmien mukaan. Lauantain pitkän lenkin jälkeen olin kyllä aika väsynyt koko loppupäivän, ja leposykkeetkin tuntuivat olevan nousussa loppuviikkoa kohti, joten nyt pitää palautella pari päivää. Kohtahan tämä projekti on jo loppuvaiheessa, ja jäljellä on kunnon hiominen (terveenä pysyminen).

Pientä analyysiä voisin tehdä jo tässä vaiheessa, vaikka kisaan on vielä reilusti aikaa. Suurin muutos edeltäviin vuosiin on ollut pitkien lenkkien koventuminen. En ole juossut yhtäkään kevyttä pitkää lenkkiä, vaan aina mukana on ollut maratonvauhtista menoa eri mittaisissa pätkissä. Lisäksi tiistain harjoitus on ollut selkeästi pidempi kuin aiemmin. Ekoilla viikoilla tein vain kaksi kovempaa treeniä viikossa, mutta aika nopeasti mukaan tuli torstain "välitreeni". Se ei ole ollut niin kova, että olisi ollut lauantain pitkästä lenkistä pois, vaan lauantaisin on ollut yleensä hyvä vire. Toivottavasti pääsen lähtöviivalle saakka katsomaan, minkälaisen tuloksen tämä systeemi antaa.

Pistetääs pari kuvaa Kreetalta, jäivät pois viime viikon kirjoituksesta.











maanantai 28. lokakuuta 2019

Viikot 4/10 ja 5/10

Vko 4/10

Ma
Aamulla työpaikan porrastreenit, juoksua 10.3 km

Ti
Special Block
Aamulla matolla 10 km 34'45, verkat 3.5 + 0.5 km
Illalla ulkona 4km+3km+2km+1km pal. 2min (vauhdit 3'29, 3'25, 3'22 ja 3'12). Yht. 16.4 km

Päivään 30.5 km mistä 20 km vähintään maratonvauhtia. Yllättävän hyvin meni iltainenkin!

Ke
Illalla kevyt 10km
Universaali kulkuminimi

To
Töihin 8 km
Töistä 9.5 km

Pe
Kevyt kiihtyvä 7 km 5'00→4'00 ja 20min puntti

La
32 km 3'53/km
6km+5km+4km+3km+2km+1km. Vauhdit 3'40, 35, 35, 35, 30 ja 20

Su
Lepo ja matkustus Kreetalle

Viikko 108 km

Vko 5/10

Ma
Kevyt 10 km
Kevyt parisuhdemaantiepyöräily 32km

Ti
30km 4'13/km. Viimeinen 9 km kiihtyvänä 3'50 → 3'30

Ke
Aamulenkki rannalla paljain jaloin 6.3 km
Iltapäivällä parisuhdejuoksua 21 km

To
Iltapäivällä 10x1km VK pal. 1min
3'30→3'20. Yhteensä 17km nihkeähköä juoksua.

Pe
Parisuhdemaantiepyöräily osa 2: 55km sisältäen 11km nousun.
Tää oli hieno reissu!

La
24 km 3'54/km, sis. 3x5 km 17'30, 17'24 ja 17'47.
Ei ollut juomaa joten viimeisessä iski nestehukka. Se oli vaikeaa menoa. Muuten yllättävän hyvin.
Illalla vielä rannalla erittäin kevyt 5.4 km

Su
Viimeinen lenkki lämpimässä heti aamusta 8 km

Viikkoon juosten122 km ja pyöräillen 89 km


Valencian maratonin kymmenviikkoisen projektin viikko nro 4 sujui kotiolosuhteissa oikein hyvin. Tiistaina juoksin tuplakovan, eli aamulla ja illalla kovaa. Se meni vauhtien ja tunteen osalta nausteriin, mutta antoi seuraaville päiville nihkeän olotilan. Toivuin kuitenkin niin, että lauantaina 32 kilsainen klassikko 654321km sujui taas hyvin.

Projektiviikolla 5 matkustimme perhelomalle Kreetalle. Etukäteen ajattelin, etten ottaisi siellä treeneistä mitään stressiä. Enkä ottanutkaan, mutta plakkariin kertyi silti oikein hyviä treenejä. Ilman isovanhempien lastenhoitoapua ei tämä olisi onnistunut, joten siitä kiitos. Tärkeintä oli kuitenkin viettää aikaa koko perheen voimin.

Suunnitelmana on vetää vielä kolme viikkoa samaan tyyliin kuin tähänkin saakka. Eli maratonvauhtista juoksua on paljon luvassa. Toivottavasti ei tule pahempia tauteja suunnitelmia sotkemaan.





tiistai 15. lokakuuta 2019

Viikko 3/10 - maraton lähenee ja kunto kovenee

Viime viikko meni samalla sapluunalla kuin pari edellistäkin. Keskittyminen oli tiistain ja lauantain treeneissä, ja torstaina tein rentoja vk-tonneja. Ne tuntuvat toimivat tuossa välissä hyvin.

Tiistaina lisäsin taas 3'30-tahdilla juostavaa matkaa eikä ongelmia ilmennyt. Pari viikkoa sitten juoksin 4x10min, ja nyt meni 2x15min + 2x10min suunnilleen samalla rasituksella.

Lauantaina juoksi elämäni pisimmän treenilenkin, kun mittariin kertyi peräti 40 kilometriä. Tästä kaksi tuntia meni matolla Kipchogen juoksua seuraten, ja samalla juoksin 20x1km maratonvauhtia. Oli oikeastaan aika mukavaa, kun kuulokkeista kuului yleisön kannustus. Melkein kuin olisin itse ollut Wienissä.

Juoksukunto on kyllä ottanut suorastaan suuria harppauksia eteenpäin viime aikoina. Melkein tässä voisi alkaa puhumaan ennätystavoitteista Valenciassa, mutta parempi ettei näin seitsemän viikkoa etukäteen puhuta niistä mitään. Katsellaan tilanne sitten viikkoa-kahta ennen kisaa.

Tällä viikolla jätän nuo torstain tonnit pois, jotta launtain pitkällä lenkillä olisi vieläkin parempi vire. Sunnuntaina lähdetään sitten Kreetalle lomalle. Sielläkin voisi jonkun lenkin tehdä.


Ma
Aamulla salille, 8 km kevyt kiihtyvä matolla ja 20min puntti nopeasti.

Ti
Illalla 22 km 3'47/km, sisältäen 15+15+10+10 min maratonvauhtia (3'30, 3'29, 3'29, 3'26)
Kylmää ja tuulista mutta hyvä kulku

Ke
Illalla 8 km köpöttely betonisilla jaloilla

To
Aamulla15 km, 11x1km pal. 1min 3'30→3'20

Pe
Aamulenkki 7.1 km, lopussa ruskoja

La
Elämäni pisin treneilenkki 40 km. Juosten 6 km salille, siellä matolla 20x1km 3'30/km, palautukset viiden seteissä 4min, 3min, 2min ja 1min eli loppua kohti häijyntyvä treeni. Lopuksi juoksu salilta kotiin 4.5 km.
Tää meni hienosti, katselin samalla Kipchogen juoksua. Hän ehti 42 km ja mie 30 km samassa ajassa.
Loppupäivän aika hapettunut olo.

Su
Kevyt verkka 7 km
Hapettunut olo jatkuu


Viikko yhteensä 106 km

Toisinaan syksyisin on nättejä aamuja, useimmiten ei

Aamupala torstain tonnien jälkeen

tiistai 8. lokakuuta 2019

Harkkaviikko 2/10

Ma
Ennen töitä salille. Matolla 8 km kevyt kiihtyväinen, ensin 7 km 5'30→4'05 ja viimeinen kilsa 3'30.
Lyhyt puntti nopein liikkein 18 min.

Ti
Nykyään isompi tytär on sen ikäinen, että YU-harkat kestää 1,5 tuntia joten sillä aikaa ehtii tekemään varsin hyvän treenin. Tänään ohjelmassa oli 22 km keskivauhdilla 3'54/km, sisältäen 4x12 minuuttia maratonmaisella tahdilla 3'30/km. Jännitti etukäteen miten käy, tiedossa oli kovahko harkka. Meni kuitenkin hyvin.

Ke
Palauttava 12 km. Jalat saaneen oloiset.

To
Ennen töitä 15 km sisältäen 10x1km palautuksella 1 minuutti. 3x3'30, 3x3'28, 3x3'25 ja 1x3'20.
Helpohko väliharjoitus.

Pe
Kevyt 7.5 km ja lopuksi ruskoja

La
30.5 km 3'51/km
Uuh, viikon kovin veto ja pieni etukäteisahdistus. Keli oli siinä ja siinä, koko perjantain satoi lunta ja tänäkin aamuna tuli vielä kuuroja navakan pohjoistuulen saattelemana. Heti alussa tunsin kuitenkin, että kulku on hyvä.
Ensin 15.5 km 4'11/km ja sitten kotiinpäin 15 km 3'34/km. Ehkä kaikkien aikojen paras pitkä lenkki, Suunnitelmana oli juosta 5x2 km maratonvauhtia, mutta tuntui kulkevan joten jatkoin menoa ja lopulta vedin kotiin saakka samaa kyytiä. Kiva että joskus tulee onnistumisia.


Su
Palauttava 8.8 km
Edellinen ilta venyi kolmeen ja unet jäivät vähiin, päikkäreiden jälkeen kuitenkin varsin mukavaa hölköttelyä.


Viikkoon 104 km

Tällä hetkellä yleisfiilis on hyvä. Harjoitusmäärä on pienempi kuin aikaisemmin, mutta viikon päätreenit ovat kulkeneet vastaavasti paljon tuoreemmilla jaloilla. Plantaarifaskiitti vaivaa edelleen, mutta nykyharjoittelulla se pysyy kurissa. Jatkan siis samalla linjalla ainakin toistaiseksi.



tiistai 1. lokakuuta 2019

Vammavuosi 2019

Juoksun kannalta tämä vuosi on ollut perin hankala. Haluja juoksuun on ollut eikä motivaatiota lenkille lähtöön tarvitsisi juurikaan houkutella esille, mutta johonkin on sattunut huhtikuun alusta alkaen lähes joka askeleella. Edellisestä vammasta toipumiseen käytin kuusi viikkoa, enkä ottanut yhtäkään juoksuaskelta siinä ajassa. Siitä toivuttuani aloitin varovasti joka toinen päivä hölkäten, mutta tästä huolimatta sain kivuliaan plantaarifaskiitin samaan jalkaan kuin edellinenkin vamma. Plantaarihan ei tunnetusti kovin helpolla parane, eikä se ole minun tapauksessakaan täysin poissa. Tällä hetkellä pystyn kuitenkin tietyn määrän viikossa juoksemaan, ja koska ilmoittautuminen Valencian maratonille on sisässä, antaa mennä sen mitä kykenen.

Laadin maratonharjoitteluksi 10 viikon jaksolle seuraavat askelmerkit:
  • viikottain kaksi tärkeää harjoitusta, jotka palvelevat maratonin juoksemista ehjästi lähdöstä maaliin saakka
  • muut harjoitukset tehdään niin, etteivät nuo kaksi harjoitusta vaarannu 
  • toistaiseksi suositus on yksi lenkki/päivä
  • harjoitusmäärä noin 100 km/vko
  • plantaarifaskiittia hoidetaan asiaan kuuluvin menoin päivittäin

Tällä systeemillä mennään toistaiseksi. Jos jalka paranee, harjoitusmäärää voidaan kasvattaa.

Eka viikko meni näin:

Ma
Aamulla kevyt kiihtyvä 7 km 5'30 → 4'15 + nopea puntti 20min

Ti
22,3 km (3'51/km), sisältäen 4x10min marapace 3'30, 3'28, 3'29 ja 3'28 sekä 1km 3'22
Tämä oli positiivinen yllätys! En uskonut että menisi suht helpolla tunteella noinkin hyviä vauhteja

Ke
Kevyt kyösti eli 10 km ja 5x80m

To
jumppa 10 min ja 6 km kevyt + 2km 7'05
kevyt 8,7 km
2 lenkkiä → virhe

Pe
Ajo Haminaan ja kevyt 7,3 km

La
30 km 1.58 (3'57/km): 16 km kevyestä perusmättöön ja siihen selkään 2,1,2,1,2,1 km 3'30→3'25
Jees, hyvää menoa!

Su
Kevyt 9,3 km

Viikko 103 km






keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Polkujuoksukisoissa DNF

Niinhän siinä sitten lopulta kävi, ettei jalka eikä kuntokaan kestänyt polkujuoksun MM-kisoissa maaliin saakka. Huhtikuun alkupuolelta saakka hieman vaivannut jalkakipu diagnoisoitiin veneluun rasitusmurtumaksi, mikä pitää vielä varmistaa magneettikuvissa. Olipa niin tai näin, tällä jalalla ei oteta juoksuaskelia hetkeen, sen verran kipeä se on kisan jälkeen ollut. Edessä onkin hieman erilainen kesä ilman juoksua.

Kisa meni pieleen ja keskeytys risoo aina paljon. Olisi helppo sanoa, että koko projekti oli virhe, mutta mitä hyötyä siitä olisi. Kokeilin muutoksia harjoittelussa eikä se onnistunut, koska sain jalkavamman eikä juoksu kulkenut. Jos nyt saisin harjoitella tähän kisaan uudelleen, systeemi olisi erilainen. Talven aikana olisi todennäköisesti pitänyt hakea vauhti kuntoon, ja vasta sen jälkeen ottaa 8-10 viikon kisaan valmistava mäkijakso. Nyt treeni meni koko talven ja kevään osalta liiaksi keskitempoiseksi jyystämiseksi, eikä juoksu kulkenut missään vaiheessa. Kunto ei lähtenyt viimeisten viikkojen aikana toivottuun nousuun, minkä kyllä totesin jo viikkoa ennen kisaa. Varmasti tuo jalkakipukin asiaan vaikutti. Jos johonkin koskee jokaisella askeleella, niin viehän se juoksusta tehoja ja varsinkin rentouden.

Reissu itsessään oli hieno kokemus. Järjestelyt toimivat MM-kisojen arvoisesti eikä siltä osin ole mitään valittamista. Kisareitti taisi yllättää lähes kaikki suomalaiset nousujen jyrkkyyden osalta, ja tähän kisaan riittävän hyvä valmistautuminen Suomessa olisi ollut hyvin vaikeaa, asuipa sitten missäpäin Suomea tahansa. Nousuja "tunkattiin" ylös ja laskut olivat kivikkoisia, helppoja pätkiä ei juuri ollut.

Suomen polkukisoissa saa vedellä ihan omassa rauhassa, mutta näissä kisoissa yleisö oli löytänyt reitin varrelle ja kannustusta sai ihan mukavasti. Täytyy lisäksi kiittää joukkuekavereita ja huoltajia, rentoa ja mukavaa porukkaa.

Eiköhän tämä ollut kertaluonteinen kokeilu polkujuoksun arvokisoihin. Panostus pitäisi olla paljon kovempaa, jos noista kisoista hakisi edes jonkinlaisia sijoja. Ulkomaisilla maratoneilla on helpompi motivoitua, kun sijoituksella ei ole mitään merkitystä vaan tavoitteena on juosta joku tietty aika. Harjoittelukin on todella paljon yksinkertaisempaa, riittää kun on tie.

Seuraava juoksu on toivottavasti Valencian maraton 1.12.2019. Fiilikset tuosta vaihtelevat päivittäin, välillä on hirveä ennätysuho ja välillä taas hieman maltillisemmat tavoitteet. Olen tässä parin viime vuoden aikana nylkkääntynyt ja tekisi mieli ottaa ohjelmaan hieman enemmän vauhteja.

Olisi kiva juosta hyviä aikoja vielä useampi vuosi, mutta tällä tahdilla saattaa hidastuminen olla edessä. Nykyisin muutama tonnin veto omaa puolimaratonin ennätysvauhtia tekee jo tiukkaa, ja viiden vuoden takaiset vetoajat tuntuvat todella kaukaisilta. Näin ollen voisi olla järkevä ottaa tähän loppuvuoteen projekti kovemman juoksun palauttamiseksi entiselle tasolle, jopa Valencian maratonin kustannuksella. Tämmöistä olen hieman pyöritellyt.

Joka tapauksessa aion hyödyntää juoksutauon tekemällä vuosikausiin ensimmäisen kunnon voimajakson ja pyöräilemällä välipäivinä 1-2 tunnin lenkkejä pääosin maastossa.

Kesän ohjelmassa on kolmen viikon loma. Ensimmäiset 2 viikkoa kierretään Etelä-Suomessa erilaisissa kohteissa vieraillen, sen jälkeen kolme päivää Ilosaarirokissa ja viimeisellä viikolla kolme osakisaa FIN5 rastiviikolla Tahkolla. Tällä kertaa keskityn D8RR kisailijan huoltotehtäviin.

Muutama otos Portugalista ja yksi meidän pihalta:

Huoltajalegenda Keisteri














keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Kohta mennään

Tänään alkuillasta Helsinkiin ja aamulla sitten kohti Lissabonia. Hommat on hoidettu viimeisen päälle ja kisajärjestäjät kyyditsevät Lissabonin kentältä kisakaupunkiin.

Sää näyttää olevan viileämpi kuin Suomessa konsanaan. Lauantaille on luvassa noin 20 astetta, eli juuri sopiva juoksukeli.

Viime viikko meni kevennellessä ja pari kuukautta vaivannutta jalkaa parannellessa. Jalkaterän sisäsyrjä on kipeä ja plantaarifaskiittikin vaivaa. Olen koko kevään kitkutellut hieman kipeän jalan kanssa, mutta viime sunnuntaina se kipeytyi selvästi pahemmin. Hoidin kuurin Arcoxiaa ja tämän aamun testilenkillä jalka oli selvästi parempi. Tämä pitää hoitaa ensi viikosta alkaen oikeasti kuntoon, sen verran kauan se on nyt vaivannut.

Millaisilla tavoitteilla lähden kisaan? Hyvä tavoite voisi olla sama kuin maratoneillakin, eli tasainen ja maaliin hyvin kantava suoritus. Reitin ollessa noin raju matkan aikana tulee varmasti jonkinlainen hyytymä, eikä tasainen vauhdinjako ole kovinkaan helppo tehdä. Pitkissä nousuissa pitää hieman hellittää jotta askel kantaa helpommat taipaleet vauhdikkaasti. Onneksi sinne ei nyt ole tulossa mikään superhelle.

Olen vedellyt maratoineilla 2,5 tunnin aikana 7-8 geeliä, joten nyt otan mukaan 10 geeliä. Aikaa menee varmaankin yli 4 tuntia, eli tuo 10 on jopa liian vähän. Onhan siellä sitten kaksi huoltopistettä mistä saa tarvittaessa jotain suuhunsa.

Otan juomareppuun lähdössä litran urheilujuomaa, ja nappaan kaksi 0,5 litran pulloa repun etutaskuihin 16 kilometrin huoltopaikalla. Näillä mennään sitten kenties maaliin saakka. Toki huoltopisteillä voi tarvittaessa napata myös nestettä naamariin.

Kisasivuille ilmestyy livetulokset. Toivottavasti toimivat.

Palataanpa asiaan tarkempien raporttien muodossa.

Ai niin, viime viikon treenit:

Ma
Lepo ja hieronta

Ti
Aamulenkki poluilla 8,2 km ja 4x80m
Illalla 1 km kevyt + 8 km perusmättö 32min + 1,5 km kevyt ja 4x80m

Ke
Illalla kevyt polkulenkki 11,2 km, viimeinen km 3'18

To
Aamupäivällä tiellä 7x500m/2min 1'35 > 1'30

Pe
Juoksu töihin 8 km
Juoksutöistä 9,3 km kevyestä perusmättöön 4'35 > 3'55

La
Aamupolkulenkki 9,3 km ja 5x80m

Su
vr 2,8 km + 10 km VK Polkujuoksun reitillä 42'30 + vr 1 km
Jalka kipeytyi pahemmin. En olisi selvinnyt 44 kilometristä.

Viikkoon 82 km




tiistai 28. toukokuuta 2019

Treenikausi takana

No niin, nyt on tärkeimmät treenit tehty ja virittely käynnissä. Viime viikko meni sitä samaa rataa kuin muutkin viikot lähiaikoina. Ei mitään ihmeellistä määrää tai vauhtia, mutta perustekemistä ja kilometrejä hieman päälle 100. Harjoitusmääränä 100-120 kilometriä lienee nykytilanteeseen sopiva. Se riittää hyvälle tasolle, mutta rasitus ei kasva liian suureksi kun vain jättää kaikenlaiset maksimiharjoitukset pois.

Viikon ja ehkäpä koko projektin tärkein yksittäinen harjoitus oli lauantaina Kolin seudulla. Heräsin kuudelta ja lähdin ajamaan kohti Kolin alamajaa. Sieltä käsin juoksi kaksi reilun viidentoista kilometrin kierrosta ihan hyvällä tahdilla. Matkaa tuli 31 kilometriä ja noususumma 1500 metriä. Tämä meni hyvin ja olen siitä iloinen.

Ma
Lepo

Ti
Aamulenkki poluilla 8 km
Illalla 20x300m/1min (14km) Rentoa vauhdikasta mäki- ja pitkien lenkkien jälkeen. Ei liian kova treeni.

Ke
Aamulenkki poluilla 8 km
Hieronta

To
Aamulenkki kiihtyen 7 km 5'00->4'05
Illalla Repokallion maastossa 6x1km/2min (11km)
Jäykkää on, huomaa ettei satsaus ole sileällä nyt

Pe
Aamulla 8,2 km
Illalla 7,8 km
Melkein sama polkulenkki, mutta eri suuntiin

La
Kolin ja Mäkrävaaran seuduilla 31 km / 1500m
3h meni aikaa. Tavoitteena oli, etten kävele yhtäkään askelta, ja se taisi onnistua

Su
Illalla kevyt 10 km poluilla.

Viikko yhteensä 105 km

Treenit on nyt ladattu kroppaan ja alkaa keventely. Saa nähdä millaiseksi kunto lopulta muodostuu.
En ole koskaan aikaisemmin tehnyt mäkiharjoittelua oikeastaan ollenkaan, joten nyt on siinä mielessä ihan uusi tilanne. Mäkitreeniä on kuitenkin ollut joka viikko ohjelmassa jostain tammikuusta alkaen.

Polkujuoksun MM-kisojen tasosta ei oikein ole käsitystä, joten sijoitustavoitteita on vaikea asettaa. Sen verran olen asiaa ajatellut, että lähden totta kai kamppailemaan parhaan suomalaisen tittelistä. Tämä on teoreettisesti ajatellen jossain olosuhteissa jopa mahdollista, koska Ansio ei ole ilmoittautunut kisaan. En kuitenkaan ole murheissani, vaikka olisin viimeinen. Urheilun vuoksi en ole jaksanut mököttää enää vuosiin, se kiintiö tuli aikanaan täyteen.

Kisareitin varrelta löytyy kuvaa täällä



keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Oksutauti toi kisapainon


Mahatauti toi haasteita viime viikkoon, mutta yllättävän nopeasti taudista toivuin heti kun pystyin syömään. Tiistain lounaan jälkeen maha alkoi möyryämään, ja töiden jälkeinen mattomäkiharjoitus meni pieleen huonon olon vuoksi. Seuraavan kerran söinkin ruokaa vasta torstaina iltapäivällä, toki tuossa välissä sain syötyä pari palaa leipää, muutaman jugurtin ja hieman karkkia.

Perjantain totuttelulenkit olivat vielä aikamoista horjumista eikä mahakaan ihan tikissä ollut. Perjantaipitsa meni kuitenkin hujahtamalla alas ja lauantaina kehissä oli eri mies.

Lauantaina juoksin aamulenkiksi 8 kilsaa. Iltapäivällä suuntasin kohti Pärnävaaraa. Harjoitushatusta vedin yhtämittaisen kovatehoisen mäkijuoksuharjoituksen. Hinasin Pärnän takarinnettä ylös ja alas niin kauan, kun 10 kilometriä tuli täyteen. Kesä oli tullut, ja hikoilu oli voimakasta.

Sunnuntaina oli jälleen hektinen ja ohjelmarikas päivä, joten pitkä lenkki jäi iltaan. Meinasin jo lyhentää suunniteltua lenkkiä, mutta vaimo sanoi että nyt et ala suunnitelmaa muuttamaan. Ei auttanut, 37 kilometrinen piti vain taistella läpi. Matka sujui jaksavaisesti ja kaikin puolin hyvin, joten nousukunnon osviitta oli aistittavissa. Tästä on hyvä jatkaa.

Viime viikon kuntoilut:

Ma
Kevyt aamulenkki poluilla 8,2 km

Ti
Kevyt aamulenkki poluilla 8,1 km
Matolla mäet 2x15min ja 1x10min. Viimeinen mäki jäi siis kesken heikon ja oksennusta lupailevan olon vuoksi. Yhteensä 10 km.
Illalla nousikin kuume ja yrjöilin pari kertaa.

Ke
Tauti

To
Parempaan päin, mutta vielä pois töistä

Pe
Horjahdellen ja puskareissuja tehden aamulenkki 8,1 km
Töistä kotiin Kuhasalon kautta 13,6 km. Parempaa jo, illalla maistui ruoka ensimmäisen kerran hyvin.

La
Kevyt siitepölyinen aamu Jukolan tuoksuisessa metsässä: 8,9 km
Pärnä uphill run: vr 4km + 10 krt Pärnän vanha hissirinne ylös/alas kovaa. 10 km/750m nousua, aikaa meni hieman alle tunti.

Pärnällä oli kuuma


Su
Illalla 37 km kevyt tiestö. Ärsytävästi tämä jäi iltaan, ja iltapäivällä meinasi ahdistaa. Tältä lenkiltä hain ratkaisevat kesto-ominaisuudet kesällä 2016 ennen ensimmäistä 2:30 alitusta maratonilla. Jaksoin nytkin hyvin vaikka tylsää olikin,

Hän on väsynyt

Tällä hetkellä aikaa kisoihin on 2,5 viikkoa ja jännitys alkaa kohoamaan. Kohta pitää ottaa kisataktiikka tarkempaan analyysiin. Erityisesti huoltotoimenpiteet kisan aikana pitää suunnitella järkevästi. Niistä lisää lähempänä.


tiistai 14. toukokuuta 2019

Hyvä viikko

Viime viikko oli kaikin puolin onnistunut. Tein mielestäni kolme kohtalaisen hyvää treeniä ja pääsin vihdoin myös Kolille juoksemaan pitkää mäkeä. Kunnosta on vaikea sanoa sen tarkemmin, kun en ole päässyt vertaamaan muihin, enkä ole tehnyt samoja treenejä kuin aikaisemmin. Valistunut arvaus on, ettei kunto ihan surkea ole, joskaan ei mitään timanttiakaan. Ehkä semmoinen perustavaa laatua oleva kevätkunto.

130 kilometrin viikkoa ei ole viime syksyn jälkeen plakkarissa, joten suunta on määränkin suhteen ylöspäin.

Ma
Lasten suunnistuksen jälkeen juoksu kotiin 9 km + 5x80m kiiharit

Ti
Aamulenkki poluilla 7,1 km + 5x80m
Töiden jälkeen poluilla VL mallia 10x1min/1min, yhteensä 10 km. Välitreeni.

Ke
Aamulenkki 7,3 km 5'00->4'00, lopuksi 5x80m
Töiden jälkeen 10x1km mäkivedot (5'/km ja 7 %). Yhteensä 14 km.
Oli niin rankkaa että en tehnyt sekuntiakaan loppuverkkaa. Viimeisen vedon jälkeen suorinta reittiä suihkuun,

To
Kevyt päivä, 7.3 km aamulenkki orgaanisella alustalla

Pe
Kolilla 26 km. 5 kertaa satamasta huipulle ja alas. Nousua ja laskua 1250 metriä.
Ei nyt unelmien liikuntapäivä, mutta parempi kuin ei mitään.


La
Kevyt kiihtyvä Haapamäen hiekkateillä 15 km
Jalat jökissä eilisestä, siitä se aukeni kun lähti ihan hölkäten liikenteeseen.

Su
Kevyt hiekkatiestö 34 km sateessa ja tuulessa. Monta kertaa tuli mieleen, miksi teen tätä. Oikeasti tää meni hyvin ja vahvasti.

130 km

Neljä viikkoa aikaa. Toisin sanoen kaksi hyvää treeniviikkoa, tokavikalla viikolla kevennystä mutta 2 hyvää treeniä. Viimeinen viikko sitten pääosin lepoa ja matkustusta.

Kuvia Kolilta










tiistai 7. toukokuuta 2019

5 viikkoa

Kyllä, 5 viikkoa aikaa hankkiutua armottomaan kuntoon. Toivoisin tuohon paria lisäviikkoa, mutta tällä on nyt mentävä. Viime viikolla tavoitteena oli juosta keskiviikkona pitkä lenkki tasamaalla, ja viikonloppuna sitten Kolilla 2 tuntia mäkeä ylösalas. Keskiviikon lenkki onnistui hyvin, suorituksena 33 kilsaa ja viimeiset 11 km reippaammin. Loppuviikoksi iski talvikelit, joten Kolin keikka oli siirrettävä tulevaisuuden tavoitteeksi. Sunnuntaina juoksin aamupäivällä 20 kilometriä Utranharjun lumipoluilla, ja illalla 10 kilometrin vk-lenkin, joten ihan hyvä harkkapäivä siitä lopulta tuli. Lisäksi on mainittava perjantaina matolla juostu 4x10min mäkitreeni.

Seuraavien viikkojen aikana pitää saada vyölle vielä 3 hyvää pitkää lenkkiä. Lisäksi yritän päästä Kolille juoksemaan pitkää laskua 2 kertaa.

Ma
Lepo. Lepopäivä on tässä vaiheessa liikuntauraa tärkein harjoitus. Piti olla myös hieronta, mutta se peruuntui harmillisesti.

Ti
Kevyt 7 km

Ke
33 km, viimeinen 11 km 44 minuuttiin

To
Kevyt polkulenkki 9 km

Pe
Matolla 4x10min/3min ylämäkeen. Kolme ensimmäistä 6'/km + 10,5-12%, viimeinen 5'/km + 7 %
12km

La
Aamulenkki 8km
Illalla Mustavaaran laskettelurinteessä lumihangessa 8 nousua. 10 km/nousua 700m

Su
Aamupäivällä Utranharjulla lumipoluilla lumimyrskyssä 20,5 km kevyttä
Illalla vr 1,5km + 10km VL (500m rento/500m reipas) 37'30 + vr 1km

Viikko 112 km

Viikon kuvina Vappulounas ja takapiha toukokuussa.



maanantai 29. huhtikuuta 2019

6 viikkoa MM-kisoihin

Menneellä viikolla päätin tehdä vanhan vehkalahtelaisen rääkkiviikon. Tällä kertaa se tarkoitti viittä intervallimenetelmällä toteutettua vk-harjoitusta. Yksikään harjoitus ei ollut teholtaan tai kestoltaan sellainen, että palautumiseen olisi kulunut kovin pitkää aikaa, mutta yhdessä tämä tehokuuri antaa onnistuessaan sysäyksen nousukuntoon. Pidempiä ylämäkitreenejä ei ohjelmassa ollut, vaan treenit koostuivat kevyistä aamulenkeistä poluilla, neljästä tasamaan vk-treenistä, yhdestä laskettelurinteessä suoritetusta mäkitreenistä ja yhdestä puolipitkästä polkulenkistä. Sunnuntaina piti juosta pidempi 2,5 tunnin lenkki, mutta se jäi pois heikkojen yöunien ja muiden kiireiden seurauksena.

Alkaneella viikolla keskitän kaiken tarmoni harjoitusrintamalla siihen, että saisin tehtyä yhden kunnollisen 2,5 tunnin lenkin ja yhden pitkän mäkilenkin. Toivottavasti pääsisin viikonloppuna jo Kolille tekemään pitkää nousua ja ennen kaikkea pitkää laskua. Kolilla on varmaan vielä lunta, mutta kovaa vauhtia ne sulavat.

Tässäpä menneen viikon sekoilut:

Ma
Haminassa 5x1200m/2min, yhteensä 13 kilsaa
Matkustus Joensuuhun

Ti
Aamulenkki 7 km, 5x80m
6x1km / 90s, yhteensä 10,6 km

Ke
Aamulenkki 7,7 km, 5x80m
2x2 km + 2x1 km (11km)

To
Aamulenkki 6,2 km

Pe
6x1 km / 90s (12,5 km)
Kevyt lenkki 7,4 km

La
Mustavaaran laskettelukeskuksen hissirinnettä (350m / 80m nousua) 10 kertaa ylös ja alas.
Ekat kolme nousua kevyesti, seuraavat seitsemän sykkeellä 160-165 eli vk:n yläalueella. Nousuihin meni reilu 3,5 min.
Yhteensä 9,2 km


Lenkki hämärtyvässä illassa Repokallion poluilla 7,2 km. Tiomilan seurantaan valmistava harjoitus.

Su

Hektisen päivän päätteeksi näytti jo siltä, että lenkki jää väliin. Ajoin sitten kuitenkin Utranharjulle ja juoksin siellä 18 kilometrin polkulenkin. Hieno ilta. Unet jäivät vähiin edellisenä yönä ja koko päivä oli menoa, mutta tämä teki eetvarttia.


Viikko yhteensä 110 km.

Meikä on nykyään semmoinen selfieliikkuja.






tiistai 23. huhtikuuta 2019

Pääsiäisviikko

Ma 15.4.
Kevyt lenkki 12 km ja lopuksi 5x80 m
Etureidet tukkeessa eilisestä lenkistä, mutta vauhti oli mulle hyvää peruslenkiksi. Jopa alle 4'30/km.

Ti 16.4.
Aamulenkki poluilla 7,2 km ja 5x80m
Hieronta

Ke 17.4.
Aamulenkki 7,3 km kiihtyen 5'00 -> 4'06 ja 5x80m
Mäkitreeni matolla (12 km) mallia 3x15 min vk-alueella:
1. 2km 5'00/7% + 5min 7'30/15% 
2. 2 km 5'45/10% + 3'30 (7'00/15%) 
3. 2 km 6'00/10,5-11% + 3'30 (7'00/15%)
Tämä oli onnistunut harjoitus, pitkästä aikaa tuntui että on puhtia juosta vaikka syke on siellä vk-alueen yläsektorissa. Nousua kuitenkin suunnilleen 250 m / veto.

To 18.4.
Aamulenkki 7,5 km + 5x80m
vr 3,6 km + 10x300m/1min + vr 1,5 km (10 km)
Rento vetoharjoitus, tavoitteena hakea helpohkoa vauhdikasta juoksua mäkiteenien välissä.

Pe 19.4.
Ajelu Haminaan
Illalla polkujuoksu 16 km. Ensin Sikovuorella 55 min ylös-alasjuoksua (nousua 500m) ja sieltä sitten lapsuuden kotiin välillä umpihangessa


La 20.4.
Vuoden eka kolmekyöstinen aikaan 2:16


Su 21.4.
Turismipäivä Helsingissä
Illalla Uuperin laskettulurinnettä ylösalas 10 km/1.06. Nousua 700 m.

112 km

Ihan ok viikon sain tehtyä taas. Yli 100 kilsaa juoksua on jo hyvä saavutus, varsinkin kun nyt on tullut ohjelmaan mäkitreenejä. Niissähän ei kilometrejä samalla tavalla kerrytetä. 

Keskiviikon mäkitreenissä tuntui jaksavaiselta, enkä hyytynyt vaikka syke paukutteli siellä vk-alueen yläsektorissa. Ongelmana on edelleen se, etten yhtään tiedä mikä on hyvä mäkitreeni. Jos juoksen ennen maratonia tasamaalla 3x5km vauhdilla 3'35, niin yleensä maraton on kulkenut sitä vauhtia. Ylämäkeen ei ole mitään käryä, mitä vauhtia milläkin kulmalla pitäisi hyvässä kunnossa pystyä juoksemaan. 

Lauantaina juoksin vuoden pisimmän lenkin, ja puhkaisin 30 kilometrin rajan. Tällä viikolla olisi tarkoituksena ottaa pitkään lenkkiin taas muutama kilometri lisää. Vielä on matkaa siihen, että 44 kilometriä maastossa kulkee hyvin loppuun saakka, mutta onhan tässä 7 viikkoa aikaakin. 

Seuraavat viisi viikkoa yritän paukutella nousujohteisesti, ja 8.6. olen sitten toivottavasti mukavassa kunnossa. Kisoja ei varmaan ohjelmassa ole, koska ei oikein huvita. En ole tyytyväinen tämän hetken kuntoon, joten ei ole mitään syytä mennä kisoihin.




maanantai 15. huhtikuuta 2019

Polkujuoksun MM-kisoja kohti

Talvella ilmoitin halukkuuteni polkujuoksun MM-kisoihin hetken mielijohteesta, ja tulin myöskin joukkueeseen valituksi. Kisa juostaan 8.6. Portugalissa, matka on 44 kilsaa ja nousua kertyy 2200 metriä. Ihan mukava haaste nykyiselle tasamaan tallaajalle.

Suhteeni polkujuoksuun on samanlainen kuin yösuunnistukseen. Molemmat jalot lajit ovat pahimmillaan niin ikäviä, että maaliin pitää päästä mahdollisimman nopeasti. Tällä ajatuksella kohti kisaa.

Talven tavoite oli hoitaa itsensä sellaiseen mukavaa perusvireeseen ilman yli- tai alilyöntejä, ja huhtikuun alussa tiivistää sitten tahtia. Tämä menikin muuten hyvin, mutta maaliskuun lopulla sairastuin sitkeään virustautiin, minkä ansiosta en harjoitellut kertaankaan kahteen viikkoon.

Näitähän sattuu joka vuosi, joten ei tilanne mitenkään uusi ole. Tästä pitää vain nousta ja hoitaa viimeiset kaksi kuukautta kunnialla läpi.

Eka treeniviikko kohti Portugalia sisälsi jopa turhankin monta mäkitreeniä. Tauon jäljiltä jalat kipeytyivät eikä juoksu kulkenut, mutta pahin on varmaan jo takanapäin joten helpompia kilometrejä on edessä. Tässäpä viime viikon tekemiset:

Ma
Aamulenkki poluilla 6 km
Illalla matolla 8x3min mäkivedot (10,5-11% / 5'30/km), yhteensä 9 km

Ti
Aamupolkujuoksu 6km
Illalla kevyt 12 km

Ke
Aamupolkujuoksu 6km.
Illalla nuivahko 8 km mäki matolla. Nousua 880 m.
Hieronta

To
Aamulenkki sileällä 7km
Illalla VK-lenkki: mäkiä 2x12min, 1x9 min ja lopuksi 2 km sileällä 7min. Kilsoja 10,6 km
Nousut 10-11% ja 6'/km

Pe
Kevyt polkujuoksu 6,5 km ja muutama rusko

La
Tiellä 10x300m rennosti minuutin palautuksella, yhteensä 15 km
Saunalenkki tyttären kanssa 5km

Su
Pyytivaaralla pitkä lenkki 28 km ja nousua 580 metriä. Neljästi noin 5km lenkkiä, mikä sisältää pitkän nousun ja laskun sekä hieman tasamaata. Nousuissa syke VK-alueella ja alamäet rallatellen kovempaa, joten talven rankin harkka.

Yli 100 km juoksua ekaa kertaa tälle talvelle !







tiistai 9. huhtikuuta 2019

Talviharjoittelu helmi-maaliskuu

Pe 1.2
Aamujuoksu 6km. Taas yli 20 pakkasta. 
Illaksi Vuokattiin ja hiihtoa 15km.
Kylmää mutta hienoo

La 2.2.
Hiihtoa Vuokatinvaaralla 27 km. Kyllähän täällä kelpaa ihmisen hiihtää. Oli hienoa, pitkää nousua ja tykkylunta. 20 pakkasta mutta hiki tuli kun puski 30min ylämäkeen

IMG_20190202_113636.jpg



Su 3.2.
Vuokatissa hiihtoa 23 km. Vaaralla taas nautiskellen ja ylämäet ihan reippaasti.
Illalla mattojuoksua 10 km. Pk-kiihtyvä 5'20-3'50

Ma 4.2.
Hiihtoa 14 km, sisältäen 4,3 km täysillä.
Viikonloppuna ohjelmassa maakuntaviesti, joten piti rykäistä


Ti 5.2.
Keyt juoksu 12,5 km. Siisti keli, lunta tuli ja sai tarpoa ihan tosissaan.

Ke 6.2.
Aamulenkki 6km
Illalla vr 3km + 5km ylämäki (vauhti 6'/km, 10 x 2 min 10% + 1 min 12 %) + vr 1 km
Kuuntelin Urheiluhullut vieraanaan K-P Kyrö. Asiallinen ohjelma. Ja ylämäkikunto tuntuu olevan nousussa.

To 7.2.
Aamulenkki 6 km
Ilta meni lasten hiihtokisoissa

Pe 7.2.
Aamulenkki 7km
Illasta hiihtoa 14km ja vähän nykyjä. Huomenna paluu kilpaladuille 18 vuoden tauon jälkeen. Maakuntaviestin C-sarjassa 3km perinteisellä. 

La 8.2.
Aamulenkki 5km
Hiihto 6km + kisa 3km + juoksu 2km.
Maakuntaviestissä kaljakelluntasarjassa 2. osuus 3km perinteisellä 8'56. Kärki veti minuutin kovempaa, mutta olen tyytyväinen. Pelkkää tasatyöntöä ja 2 terävää juoksunousua. Hauskaa oli ja veren maku kisan jälkeen suussa

Su 10.2.
Aamulenkki 10 km kevyttä
Illalla verkat 2,5 + 2,5 km ja välissä 8x1km (pal. 1.15) rentoa vk-vauhtia, mikä nykykunnossa on 3'45/km. Yhteensä 15 km.

Ma 11.2.
Iltapäivällä työporukalla Training for warriors-tunti
Illalla perinteinne hiihtolenkki eli 14 km. Räntää tuli ja viimeisellä kierroksella piti hiihtää vuorotahtia alamäetkin.

Ti 12.2.
Aamujuoksu 6 km
Illalla kauden parhaassa kelissä hiihtoa 17,5 km. Luisto oli niin hyvä, että saatoin kuvitella olevani hyvässäkin tasatyöntökunnossa.

Ke 13.2.
Aamulenkki 7 km
Illalla hiihtoa 14 km. Ei luistanut, eikä pitänyt ja kroppa muutenkin jumissa. Nyt riitti, ens viikolla aloitan harjoittelun. Vaaditaan lisää tehoja ja rytmitystä, eikä tällaista perusmenoa.

To 14.2.
Aamulenkki 7km 

Pe 15.2.
Aamulenkki 7km 
Hiihtoa kevätkelissä 19km 

La 16.2.
Aamulla juosten voisarvet kaupasta 5km
Iltapäivällä hiihtoa 30km. Lentokeli mutta roskaa oli laduilla reilusti. Selkä niksahti yhdessä ylämäessä joten treenit on peruttu kunnes pääsen hierojalle. Tuttu juttu. 

Su 17.2. - Ti 19.2.
Selkälepo

Ke 20.2. meinasin että lepään, mutta tuli salimahdollisuus tytön kuoron aikana, joten vr 2 km + ylämäki-vk 5km (10 x 2min 10 % + 1min 12 %, vauhti 6min/km) + vr 1 km 4'/km. Seläkä ei täydellinen, mutta vauhti on tässä treenissä niin hidas ettei ongelmaa.

To 21.2.
Aamulenkki 7 km
Illalla hiihtoa 16,5 km

Pe 22.2.
Uniongelmia joten Aamulenkki peruttu
Illalla 15km hiihtoa
Huomenna alkaa vauhtikestävyysjakso

La 23.2
Aamulenkki 7km 
Päivällä matolla 8x1km helpohko vk-treeni. 4x3'40, 3x3'35 ja 1x3'30. Lähtö 5min välein. 
Illalla ohjelmassa eläkkeelle saattajaiset joten kevyttä juomista. Ei paljon enempää kuin peruslauantaina kuitenkaan. 

Su 24.2.
Kevyt juoksu 20 km
Juoksukunto on kyllä heikko/heikohko. Parinkympin kevyen lenkin jälkeen aivan sipissä loppupäivän. Tästä taas eteenpäin.

Ma 25.2.
Aamulenkki jäisellä tiestöllä 6 km
Illalla vr 2,5 km + 3x10'/2' ylämäki-vk + vr 1,5 km
Ensimmäinen 5'45/km + 10 %
Toinen ja kolmas 6'00/km + 11-12 %
Sykkeen pyrin pitämään 160 hujakoilla, eli vk-alueen puolivälissä. En ole kyllä testeissä käynyt Urheilukouluvuoden (2001) jälkeen, mutta tuntuma on kohtalaisen hyvä. Huomasin, että 1 % nousukulma on aika lähelle 15s/km. 


Ti 26.2.
Aamulenkki 7 km
Iltahiihto 14 km lentokelillä mahdollisimman kevyesti.
Huomenna taas rento vk.

Ke 27.2
12,5km matolla sis. Vk 10x3min / 1min 
5x3'40, 3x3'35 ja 2x3'30 

To 28.2
Aamulenkki 6km 
Iltalenkki 6km

Pe 1.3.
Kolin maisemahiihto 46km
Matkalle sattui pari isompaa nousua... 

IMG_20190301_102458.jpg


La 2.3.
Aamulenkki 6km 
Alkuillasta matolla 12,5km sis. 10x40s/1'20 mäkivedot (3'06/3,5%) ja 5min palautuksen jälkeen 5km vk 3'40/km. 
Hyvä. Maaliskuun alku ja kunto kääntynyt nousuun. 

Su 3.3.
Kevyt 20 km

Ma 4.3.
Aamulenkki 7km
Illalla matolla 5km/30min ylämäki-vk. Nousua tuli 550 metriä. Verkat 3,5k + 3,5km

On aika tympeää tuo mäkijyskytys. Vetää paikat jumiin.

Ti 5.3.
Aamujuoksu 6km
Töiden jälkeen suoraan hiihtämään. Perusvedolla 14 kilsaa tasuria.
Huomenna taas vauhtikestävyysalueelle.

Ke 6.3.
Aamulenkki 7 km
Töiden jälkeen vr 3,5 km + 8km kiihtyvä VK (3'40/km) + vr 3,5 km
En tiedä mitä sykkeille on tapahtunut. 3'40-vauhdissa syke on nykyisin noin 150, eli laskua aika paljon. Ehkä ikä alkaa vaikuttamaan, tai sitten olen niin jumissa.

To 7.3.
Aamulenkki 7km 

Pe 8.3.
Aamulenkki 5km
8km matolla sisältäen mäkivedot 12x40s /1'20. vauhti 3'06 ja kulma 3,5>4%

La 9.3.
Matolla 8x1km vk 3'40 > 3'30 yht. 13km
Iltasuksiminen 14 km, lentokeli joten pääosin tasatyöntäen

Su 10.3.
Hiihtoa 25,5 km. 
Uutta lunta sateli siihen tahtiin, että aikaa kului 20min pidempään kuin kolme viikkoa sitten. Naganon keli. 

Ma 11.3.
MM-kisa varmistui. sen kunniaksi matolla 3x10'/2' ylämäkeen. Eka 5'40 / 10%, toka 6'00 / 11 - 11,5 %, kolmas 6'00 / 11-12 %. Syke lopussa 165.
Verskoineen 9 km

Ti 12.3.
Kevyt 7 km
Kevyt 9 km

Ke 13.3
Aamulenkki 7km 
Illalla 10,5km juoksua. 8x1km/1min vk 3'40 > 3'30. Aikaa oli tasan 45min joten alkuverkka 7min ja loppuverkka 1,5min

To 14.3
Aamulenkki 7km 
Hiihtelyä tytön kisojen aikana toppavaatteissa 10km

Pe
15.3
Aamulla 8km sis. 10x30s mäkivedot 
Suksien testaus 10km 
Huomenna Pogosta...

La 16.3
Pogostan hiihto 51km 3:02
Olipahan reissu. En omista ylävartaloa enkä mitään muita voiteita kuin pikaluiston. Voin kertoa, että näillä avuilla ei tasamaalla tulla, varsinkaan karvapohjasuksilla. Ylämäet meni hyvin, harmi ettei niitä juurikaan reitillä ollut. No, nyt on Pogosta hiihdetty. 

Su 17.3
Eilisestä nivuset aivan rikki. Vaikeuksia saada esim sukkia jalkaan. 
Alkuillasta matolla tunti. 6,6km ja nousua 1000m. Tuo meni hyvin kun liikeradat ovat niin suppeat, nivuset ei kirranneet. Helvetin väsynyt olo on kyllä ollut. 
Ens viikolla Vuokatissa ma-to. Perheloman yhteydessä yritän hiihtää aamuisin, tietää seiskan lähtöjä. 

Vuokatissa 18 - 21.3
Ma
Hiihto 20km vaaralla
Ti
Hiihto vaaralla 24,5 km ja 2xrinteessä
Ke
Aamulenkki 6km 
Hiihto vaaralla 27km

To
Aamulenkki 10,5km. Juosten 2 kertaa vaaran päälle ja laskettelurinnettä reippaasti alas. Nousua 400m.
Alamäki tuntui heti etureisissä joten siinä seuraavan kahden kuukauden tavoite: alamäkijuoksuun totuttelu. 

Pe 22.3
Pitkä lenkki 2h ja 22,5km. Sisältää matolla nousut 24, 20 ja 6min (noususumma 860m)

La 23.3 - To 28.3
Sairaana. Sitkeä virustauti kyseessä. 
Virustauti kestää 14 päivää ja sitten se menee ohi. Tytön kanssa vietetty 6 päivää sisällä...

MM-kisaprojekti on nyt vastatuulessa. Täytyy kuitenkin muistaa, että aikaa on yli 2 kuukautta eikä sen kauemmin jaksaisi tosissaan treenatakaan. 

Pe 29.3.
Tauti

La 30.3.
Tauti

Su 31.3. 
Tauti

Ma 1.4. 
Tauti

Ti 2.4.
Tauti

Ke 3.4.
Tauti

To 4.4.
Tauti

Pe 5.4.
Lumipolkuhölkkää 6 km
Ai että teki hyvää

La 6.4.
Hölkkää 13 km
Vielä hyvin varovaista

Su 7.4
Juoksua 23km tiellä, jäällä ja lumipoluilla
KULKEE 

Ma 8.4.
Aamulenkki polulla 6km
Illalla mäkivedot matolla 8x3min 10,5-11%/5'30 
Joutu nojailemaan viimeisen jälkeen