keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Valencian maraton 2019


Harjoituskausi Valencian maratonille oli tällä kertaa 10 viikon pituinen. Kesän juoksutauon jälkeen olin toki nostatellut kuntoa jo ennen tätä, mutta varsinainen treeni käynnistyi maanantaina 23.9.2019. Plantaarifaskiitista johtuen harjoittelua tuli pääsääntöisesti kerran päivässä, ja viikkotasolla keskityin kahteen harjoitukseen. Kilometrimäärät olivat aiempaa alhaisemmat: 103, 104, 106, 108, 122, 107, 78, 133, 26 km.

Tiistaisin juoksin 20-23 kilometriä, ja tämä sisälsi maratonvauhtista (3’30/km) juoksua. Ensimmäisellä viikolla juoksin 4x10 minuuttia, ja hiljakseen maratonvauhtisen osuuden määrä kasvoi. Paras tiistain treeni taisi olla 4x15 minuuttia.

Lauantaisin ohjelmassa oli pitkä lenkki, pituudeltaan 30 – 40 kilometriä. Aiemmista vuosista poiketen, pitkä lenkki sisälsi lähes aina maratonvauhtisia osioita. Itse asiassa juoksin vain yhden pitkän lenkin kevyellä vauhdilla. Paras treeni oli varmaankin 40 kilometrinen sisältäen 20x1000m maratonvauhdilla.

Tein myös torstaisin reippaita välitreenejä, mutta ne olivat rasitukseltaan kohtalaisen kevyitä, eivätkä vieneet lauantain pitkältä lenkiltä virtaa pois.

Kokemukset tältä syksyltä olivat sen verran hyviä, että jatkanen tulevaisuudessa samalla systeemillä. Jalat olivat päätreeneissä tuoreina ja mieli virkeänä. Pitkät lenkit kulkivat paremmin kuin aikaisemmin ja plantaarifaskiittikin pysyi juuri ja juuri juostavassa kunnossa.

Kaikki sujui hyvin, kunnes sairastuin sitkeään flunssaan 11 päivää ennen kisaa. Tauti jatkui jollakin tasolla aina kisaa edeltävään päivään saakka, ja se söi rutkasti henkisiä voimavaroja. Varmaankin jonkunlainen vaikutus taudilla oli myös fyysiseen suorituskykyyn.

Mikä oli sitten tulos? Se oli 2:29.58 eli rimaa hipoen alle minimitavoitteen. Olin mielessäni hahmotellut jopa 2:27-alkuista aikaa, mutta se ei nyt mennyt.

Kisa lähti hyvin käyntiin ja liimauduin naisten olympiarajaa (2:29.30) jahtaavaan porukkaan. Jänis veteli suht reippaasti ja selosti koko ajan, että mennään liian kovaa ja että hän on hyvä jänis. Kukaan ei kommentoinut mitään, joten vauhti säilyi. Itselläni juoksu tuntui erittäin hyvältä, joten painelin letkassa ekan puolikkaan 1:13.40. Vauhti säilyi terävänä ja olo hyvänä, 27 kilometrissä ajattelin, että tänään rävähtää ennätys. Kertaakaan ei ole noin pitkälle mennyt noin helpolla tunteella. 29 kilometrissä jalat leipoivat kiinni ja peli oli selvä. Ilmeisesti Aki Nummelalla siellä kovemmissa letkoissa kävi sama juttu.

Tästä eteenpäin yritin sen mitä yritettävissä oli, mutta vauhti jämähti 3:37-3:40-tasolle eikä se siitä enää noussut. 40 kilometrissä tajusin, että 2:30 on nyt aivan helketin tiukassa. 200 metriä ennen maalia kellossa seisoi 2:29.20 eli 40 sekuntia aikaa. Painoin sen mitä pystyin ja menihän se!

Maalissa olo oli pitkästä aikaa pettynyt. Oikeastaan en muista olleeni kertaakaan aikaisemmin maratonin maalissa pettynyt, mutta nyt olin. No, vähän aikaa asiaa sulatelleena totesin, että en ollut aikaani pettynyt, itse asiassa se oli hyvä kaiken sen 11 päivän tuskailun jälkeen. Olin pettynyt siihen, että tämä oli kolmas kisa putkeen kun viimeistely ei mennyt putkeen. Viime vuonna Valenciassa flunssa, alkukesästä polkujuoksun MM-kisoissa jalkavamma, ja nyt taas flunssa.

Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että jatkossa näistä juoksuista ei saa muodostua enää niin isoja juttuja. Harrastus on mennyt liian vakavaksi, ja nyt pitää siirtyä takaisin nautiskelulinjalle.

Tuliaisena sain myös uuden jalkavamman, joten nyt pidetään taukoa kunnes juoksu onnistuu täysin kivuitta. Viimeisimmät täysin kivuttomat askeleet ovatkin huhtikuun alusta, joten niitä on alkanut kaipaamaan.

Oli muuten neljäs vuosi putkeen, kun 2:30 alittui. Se on jo ihan hyvä sarja.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti