Perjantai
Herätys klo 04.50. Kiva, kurkku on kipeytynyt yön aikana ja olo on flunssainen. Ei auta, ukko lähtee heittämään Joensuun lentoasemalle ja matkalla kietaisen litran Pirkan mansikkakiisseliä. Hiilareita 190 grammaa.
Lento Joensuusta lähtee 05.50 ja Pariisissa olemme elämänkumppanini kanssa jo 09.40. On se nykyaikana helppoa jos vain kone pysyy ilmassa. Pariisin kentältä ajamme RER-junalla Notre damen kupeeseen. Kurkkuun koskee liikaa ja ajatukset ovat hieman sekavat. Olemme reissussa mistä on puhuttu pitkin talvea, mutta orastava flunssa luo synkän varjon kaiken ylle.
Käymme Notre Damen kupeessa syömässä pastaa ja jatkamme kävellen kohti expoa. Siellä toiminta keskittyy lähinnä numeron hakuun, koska ostamisen tarvetta ei ole. Tarjolla olisi kyllä jos vaikka mitä.
Expon jälkeen kävely hotellille, 1 olut ja pastaa. Eiffelin valot syttyvät, olemme romantiikan keskuksessa.
Lauantai
Sinkkisuihke tuntuu auttavan. Kurkku on edelleen kipeä ja olo muutenkin tukkoinen, mutta tauti ei ole onnekseni edennyt keuhkoihin päin. Startti tulee olemaan ajankohtainen! Suoritamme aamukävelyn pilvisen ja viileän sään vallitessa. Kävely suuntautuu riemukaarelle, missä käyn tähystelemässä huomista lähtöpaikkaa. On se hieno, on se vaan hieno. Kylmät väreet kulkevat selkäpiitä pitkin.
Loppupäivän makaan sängyssä parasta toivoen. Minua ei jännitä ollenkaan, tämä johtuu todennäköisesti siitä, että ennätystavoitteet on hylätty jo ajat sitten. Tavoite on päästä maaliin ja jos menee alle 2.35 niin se on hyvä.
Haluan vain sinne maaliin.
Sunnuntai
Pääpäivä. Herätys on vasta 06.30 eli reilu kaksi tuntia ennen lähtöä. Herään tosin jo kuuden persiissä johtuen kiivaasta odotuksesta. Keho tietää että kohta mennään.
Tunnustelen oloani - ei huono, kurkku ok, nuha korkeintaan kohtalainen. Syön banaanin, jugurtin, suklaa croissantin ja tilaan huonepalvelusta kupposen kahvia. Lisäksi nautiskelen urheilujuomaa puolisen litraa.
Puen kilpailuasuni, levitän vaseliinia kriittisiin paikkoihin, virittelen geelivyön ja pukeudun uhrausvaatteisiini. En ole valmis, mutta tulen iskemään tiskiin sen mitä tästä kehosta löytyy tänä kauniina sunnuntaina.
En ole käynyt lenkillä neljään päivään. Siksi on hölkättävä lähtöpaikalle muutama kilometri. Kaikkialla näkyy juoksijoita, heitä kertyy pääkadulle jokaiselta sivukadulta, kaikilla on sama tavoite: voittaa sisäinen äänensä, joka sanoo; luovuta, keskeytä, anna periksi.
Olen yksi heistä ja nyt tämä teksti alkaa mennä sellaiseksi että on parempi jatkaa huomenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti