Ampumahiihtoseurannan jälkeen tytär pulkkaan ja kohti loikkavarpaita pulkkaa vetäen ja samalla hölkkää tapaillen. Sitten juoksulenkki, joka venyi peräti 13,2 kilometrin mittaiseksi. Pitkästä aikaa juoksu tuntui mukavalta ja vedinkin perinteikkään Kettu 3-lenkin.
Olipa hienoa että Mari Laukkanen onnistui ampumaan hyvin. Olen aina ollut heikompien puolella ja siksi tämä aiheutti positiivisiä tunteita, ehkäpä siksi juoksukin tuntui ihan kulkuisalta. Lenkin aikana ajatuskin lähti pieneen lentoon, ja suunnittelin miten sitä pääsisi nopeasti hyvään maratonkuntoon. Näin siinä kuitenkin lopulta aina käy, yksikin hyvä merkki ja mieli keikahtaa takaisin positiiviselle puolelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti