Tuossa on kysymys jonka olen muutaman kerran kuullut. Ainakin työpaikan aamukahvilla se on esitetty useamman kerran. Samaa olen itseltäni kysellyt vielä aika paljon useammin.Esimerkiksi tänä talvena päivittäin, koska homma ei ole sujunut lähellekään kuten olin suunnitellut. Pyrin tässä nyt lyhyesti kertomaan syistä, jotka tähän typeryyteen ajavat.
Olen urheillut koko ikäni. Urheilu aiheuttaa voimakasta riippuvuutta, toisille lievempää ja toisille tiukempaa. Kun kehon ja mielen kerran totuttaa päivittäiseen liikunta-annokseen, on siitä aika vaikea päästä eroon. Harjoittelin paljon vuodet 2002-2014, jos maalataan karkealla pensselillä niin voidaan sanoa, että pääperiaate terveenä ollessani oli kaksi treeniä päivässä ja sunnnuntaisin yksi. Eihän se nyt toki eri syistä johtuen aina näin mennyt.
Suunnistuksen jäätyä pois kuvioista piti keksiä jotain, koska olin riippuvainen urheilusta. Olin antanut pikkusormen maratonille jo keväällä 2014, jolloin harjoittelin talven Pariisin maratonille. Vaikka se projekti meni penkin alle, pääsin kuitenkin starttaamaan ja juoksemaan ensimmäiset 30 kilometriä ennen keskeyttämistä. Kokemus oli sen verran hieno, että olin koukussa. Juosta nyt 50 000 muun kanssa noin hienossa kaupungissa, siinä on sitä jotain mikä antaa motivaatiota jatkaa liikuntapainotteista elämää.
Maraton pitää ehdottomasti juosta ulkomailla. Lennot pitää varata niin, että samalla ehtii tutustua kaupunkiin. Kilpailupäivä on useimmiten sunnuntai, silloin paikkakunnalle pitää etsiytyä perjantaina, ja kotia kohti sitten tiistaina. Parempi vaan jos on saanut vaimonkin koukutettua.
Paras motivointikeino on ilmoittautua valitulle maratonille puoli vuotta aikaisemmin, varata lennot ja hotelli. Juostava matka on niin pitkä, että lenkillä on pakko käydä. Mahdollisimman usein kannattaa pyöritellä pätkiä edellisten vuosien kisoista YouTubessa, lisäksi kannattaa tutustua kaupungin historiaan ja nähtävyyksiin. Näin kokemus on vieläkin hienompi.
Maratonia edeltävä harjoittelu riippuu tavoiteajasta. Tässä tapauksessa olen asettanut tavoitteen riittävän kovaksi (alle 2.30), jotta motivaatio pysyy yllä. Tuo ei ole varsinaisen juoksijan aika, mutta melko kovasti on juostava kuitenkin. 2.30 tekee nimittäin kilometriajaksi 3.33. Koska olen jo päässyt melko lähelle ko. haamurajaa, en näkisi mielekkääksi tavoitella mitään muutakaan.
Mikäli pystyisin joskus harjoittelemaan edes jotenkuten ehjästi ja ilman jatkuvia taukoja, uskoisin jopa 2.28 olevan mahdollinen. Kuluva talvi on mennyt niin heikosti ettei 2.30 liene lähellekään realistinen Pariisissa. Syksyllähän olen menossa Berliiniin, ja mikäli kesä sujuu ilman sairasteluita niin sitten tuon haamurajan voisi alittaakin.
Meni harjoittelu niin tai näin, niin ennen kisaa on tehtävä siihen hetkiseen kuntoon sopiva suunnitelma. Tavoitevauhti on lukittava mahdollisimman nopeasti startin jälkeen ja sitä on pyrittävä juoksemaan niin pitkään kuin kykenee.
Itse juoksu on yleensä helppoa ensimmäiset 20 kilometriä. Sen jälkeen olo alkaa huononemaan, jalat tönkkööntymään ja ajatukset pyöriä yhä ennemmän siinä, että miksi piti taas tehdä jotain näin älytöntä. 35 kilometristä eteenpäin päässä pyörii ainoastaan yksi ajatus: maaliin on päästävä. Olo huononee koko ajan, ja pahimmillaan se on 40 kilometrin paalulla.
Kun maali vihdoin ja viimein saavutetaan, helpotus on valtaisa. Enää ei tarvitse juosta, ei ehkä koskaan. Ainakaan maratonia.
Hotellille köpöttelyn, suihkun, ravinnon ja muutaman huurteisen jälkeen alkaa sitten suunnitella jo seuraavaa maratonia.
Juuri näin Simo! Pariisin viivalla nähdään ;)
VastaaPoistaHyvin tiivistetty. Kyllä löi maratonkaipuun taas päälle.
VastaaPoista