tiistai 5. syyskuuta 2017

Flunssa + Nuuksio Classic

Mennyt viikko oli kaksijakoinen. Sain maanantaina ja tiistain välisenä yönä flunssan, ja heräsin tiistaina kurkku kipeänä. Aloitin heti kättelyssä sinkkisuihkeen käytön ja katso, keskiviikkona kurkku oli jo melko kivuton. Torstaina menin jo lenkille vaikka nuhainen vielä olinkin. Eipä tuossa suurta vahinkoa pääsyt tapahtumaan, koska maanantain ja tiistain olisin levännyt joka tapauksessa.

Torstaina iltalenkille lähtiessä arvoin, voisiko jo vetää jotain kovempaa. Mielessä liikkuivat 8x1000m, 10 km vk tai 3x5 km maratonvauhtia. Parin kilometrin aikana lukitsin näistä viimeisen, ja lähdin vetämään 3'40/km-vauhdilla ensimmäistä vitosta. Treeni kulki ihan mukavasti ja sain kiihdytettyä helposti viimeisen vitosen 17'55. Sen jälkeen ilmoittauduin lauantain Nuuksio Classiciin, mitä olin mielessäni arponut viimeisen viikon tai jopa kahden ajan. Perjantaina matkustus Haminaan, mistä lauantaina heti aamusta kohti Siikarantaa.

Juoksin viime vuonna Nuuksio Classicin kolme viikkoa ennen Berliiniä, ja nyt tein saman vain kaksi viikkoa ennen SM-maratonia. Juoksu meni suunnitemien mukaan hitaasti kiihdyttäen, viimeinen 10 km kulki vain minuutin Ansion Henaa hitaammin. Jäin viime vuoden ajasta 10 minuuttia, josta reittimuutoksen piikkiin voi laittaa osan, kevyemmän rasitustason piikkin osan ja huonomman kunnon piikkiin sitten loput. Reittimuutos voisi olla noin 5 minuutin luokkaa.

Jaksoin painaa koko matkan todella hyvin eikä sippaamista tullut. Lihakset eivät kipeytyneet, joten sunnuntaina tein jo lenkin. Vaikuttaisi siltä, että palautuminen on hyvässä mallissa ja Jyväskylässä olen viivalla jos ei ongelmia tule.

Tässäpä treenit.

Ma
Lepo

Ti
Flunssa

Ke
Flunssa

To
Aamulenkki 8km 5'15 → 3'57
Iltalenkiksi 3x5 km @3'39, 3'36 ja 3'35. Palautus 500m hölkkää. Yhteensä 19,7 km

Pe
Aamulenkki 9,5 km @5'02 → 4'05
Iltalenkki 7 km

La
Nuuksio Classic kiihtyvänä 42,5 km 3:31 ja kolmas sija

Su
Vaimon kanssa Haminassa 10 km @5'40

Yhteensä 97 km

Kuva: Aapo Laiho

Kuva: Kari Koskinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti