Berliinin maratonreissu - I am Berlin

Tässäpä matkakertomus Berliinin maratonreissusta. Jos joku haluaa katsella kisalähetyksen, niin se löytyy täältä. Meikäläinenkin pääsi kuviin mukaan, kun juoksin erään saksattaren porukoissa.

Valmistautuminen oli sujunut paremmin kuin uskalsin toivoakaan. Kilometrimäärät eivät mitään ihmeellisiä olleet, mutta ehkäpä kokonaisrasitus pysyi jollakin tavalla hallinnassa, koska juoksu tuntui koko kesän aika hyvältä. Erikoisinta maratonissa on se, että treenien perusteella ei koskaan voisi uskoa juoksevansa tavoitevauhtia koko maratonia. Mulla tavoite oli juosta alle 2.30, eli kilometrivauhdin piti olla vähintään 3'33. Treeneissä kymppi tuota vauhtia tekee jo pahaa, ja esimerkiksi 4x4km reilulla palautuksella on jo melkein maksimi. Mutta niin vain sitä vauhtia meni 42,195 kilometriä, kun tosi oli kyseessä ja mies energiaa täynnä.



Pe 23.9.

Lento Joensuusta lähtee klo 05.50, joten taksi on tilattu pihaan klo 5.00. Joensuussa kenttä on sen verran pieni, että puoli tuntia ennen koneen lähtöä on sopiva aika saapua paikalle. Herätyskello on soimassa 04.45, mutta herään jo 03.48, joten taksiin ei tule kiire. Taksi on pihassa sovittuna aikana, ja matkalla otamme kyytiin A-P Kaivosaaren. Reissu on tarkoitus tehdä hänen kanssaan, vaikka se vaikeaa tulee olemaankin.

Lentoyhteydet välillä Joensuu-Berliini ovat ihanteelliset, ja puolen tunnin myöhästymisestä huolimatta laskeudumme kesäiseen Berliiniin jo 9.30. Taksi alle ja hotellille. Jätämme kassit respaan, nautimme aamiaiset läheisessä kahvilassa ja suuntaamme kävellen hakemaan numerot Berlin Station- nimiseltä paikalta. Keli tuntuu aivan liian kuumalta maratonjuoksuun, mutta on se aina mukavampi kuin vesisade tuulella höystettynä.

Matkalla hakemaan numeroa
Kuva: Ari-Pekka Kaivosaaren kotialbumi

Kun pakollinen expo-samoilu on suoritettu, kävelemme Checkpoint Charlien ja kiinalaisen ravintolan kautta hotellille.

Kuva: Ari-Pekka Kaivosaaren kotialbumi

Loppupäivä kuluu syöden, leväten ja nettiä selaten. Keskiviikkona aloitettu tankkaus alkaa saavuttamaan kliimaksivaiheensa, sen verran turpea olo iltapäivästä on. Illalla käymme vielä tiedustelemassa reitin lähtö- ja maalipaikalle. Uni tulee noin kymmeneltä, olenhan ollut hereillä 19 tuntia.

Tästä juostaan maaliin
Kuva: Ari-Pekka Kaivosaaren kotialbumi

La 24.9.

Tänään ohjelmassa on aamulenkki, ja sen jälkeen pelkkää laiskottelua. Hotellin sänky on sen verran pehmeä, että selkä on painunut jökkiin jo ensimmäisen yön jälkeen. Lähdemme kuitenkin aamulenkille silmäpussit hiilihydraatista hölskyen. Noin viiden kilometrin hölköttelyn jälkeen juoksemme yhden kilometrin kovaa läheisessä puistossa. Lenkin jälkeen ohjelmassa on aamiainen.

Päivällä lorottelen maratonjuomat pulloihin ja kiinnitän pulloihin keltaiset liput. Pullot sisältävät urheilujuomaa, ja ne toimitetaan juomapaikoille 9, 15, 20, 25, 30 ja 36 kilometrin kohdilla. Juomien lisäksi kannan mukanani seitsemän geeliä, jotka on tarkoitus nauttia viiden kilometrin välein.

Maratonpullot

Loppupäivän aikana ei tarvitse enää syödäkään kuin perinteinen maratonpitsa. Se tapahtuu klo 15.00, minkä jälkeen käymme katsomassa rullaluistelumaratonia. Näytää suht vaaralliselta touhulta, kun isoissa letkoissa vedetään 40 km/h. Mutta kisatunnelma alkaa meilläkin nousemaan kummasti.

Maratonpitsa

Illalla seuraamme käynnissä olevaa SM-yösuunnistusta, sen minkä jännitykseltämme kykenemme. Klo 22.30 alkaa sitten aamukuuteen kestävä sängyssä pyöriskely.


Su 25.9.

Herätys klo 6.00 ja suoraan aamiaiselle. Enää ei tarvitse paljoakaan syödä, joten otan vain hieman jugurttia, vaaleaa leipää, voisarven ja pari kuppia kahvia. Aamiaisen jälkeen vedän kisa-asun päälle, nostan kassit kantoon ja ajan vuokraamallani pyörällä lähtöalueelle. Omat juomat pitää toimittaa järjestäjille jo 7.30, joten paikalla on oltava liian aikaisin. Istuskelen varustesäilytyksen lähellä ja kuvaan tämän videon:

A-P tulee myös paikalle, jätämme varusteet säilytykseen ja suuntaamme kohti lähtöalueen vasenta kaistaa. Siellä onkin paljon rauhallisempaa ja ei tarvitse ruuhkissa kärvistellä.

Startti on tapahtuva klo 9.15. Sitä ennen päästetään matkaan pyörätuolikelaajat, joten lähtökarsinaan A pääsee vasta varttia ennen lähtöä. Karsinassa on yllättävän väljää, joten otan paikkani aivan naisten eliittiryhmän takaa.

Starttimusa alkaa soimaan ja nyt on tunnetta, kaikki on mennyt jiiriin, ei tarvitse kuin latoa tossua toisen eteen suhteellisen monta kertaa.

Sopiva vauhti löytyy nopeasti, ja samalla Katharina Heinigin ryhmä. Hänellä on käsittääkseni 2 tai 3 jänistä, joten vauhdin tasaisuudesta ei itse tarvitse huolta kantaa. Ensimmäiset kilometrit sujahtavat juuri tavoitevauhtia eli @3'30. Olen suunnitellut juoksevani sitä vauhtia niin pitkään kuin jaksan, ja sitten suunnitelmissa on mahdollisimman pieni hyytyminen. Luulen toisen puolikkaan hyytyvän joka tapauksessa, joten vähintään minuutin puskurivara on puolimatkassa oltava.

Ensimmäisen vitosen väliaika on 17.36, eli hieman turhan hitaasti. En kuitenkaan ole lähdössä hyvästä porukasta kiristämään, koska juoksu ei varsinaisesti tunnu ainakaan liian hyvältä. Itse asiassa olin pettynyt kulkuun aina 25 kilometriin saakka, minkä jälkeen olinkin yhtäkkiä positiivisesti yllättynyt miten hyvin kulkee.

Yhdeksän kilometrin juottolalla en löydä pulloani, mikä aiheuttaa pientä pään vaivaa. Paikkaan kuitenkin järjestäjien juomilla joten ei huolta. 10 kilometrin paalulla väliaika on 35.17, mikä on edelleen hieman aikataulusta jäljessä, varsinkin kun toinen vitonen on edellistä hitaampi, tarkemmin sanottuna 17.41. Viiteentoista kilometriin saavun samassa aikataulussa väliajan ollessa 52.57 (vitonen 17.40). Nyt olen jo 27 sekuntia tavoitettani jäljessä, mutta toki edelleen alle 2.30-vauhdissa. Porukka on hyvä ja vauhti tasaista, joten ei ole mitään syytä lähteä hönkimään vaikka mieli hieman tekisikin. Juoksu tuntuu tällä vitosella jo paremmalta.

20 kilometriin missaan taas juomani. Suurempaa hämmästystä aiheuttaa kuitenkin väliaika, mikä osoittaa tähän pätkään kuluneen aikaa 17.48. Mielestäni tämä sektori oli loivaa alamäkeä ja luulin vauhdin kasvaneen, mutta ei. Lisäksi tunnen olevani välillä vaikeuksissa tässäkin vauhdissa, joten hanskat alkavat olla tiskissä. Puolikas tulee täyteen ajassa 1.14.33, mikä viimeistään on merkki siitä, ettei 2.30 tule tänään alittumaan.

Hiljakseen isompi porukka alkaa hajoamaan pienempiin osiin, ja ilokseni huomaan pysyväni siellä kärkipäässä aivan Heinigin ja jänisten tuntumassa. 25 kilometriin saavutaan ajassa 1.28.19 ja vitoseen kuluukin vain 17.36 eli kurssi on kääntynyt. Lisäksi olo on vielä yllättävän vahva. Ihmeellistä miten tunnelmat vaihtelevat laidasta laitaan, välillä tekisi mieli keskeyttää ja seuraavassa hetkessä onkin taas täynnä taistelutahtoa. Tässä kohtaa ajatus on parantaa ennätystä, mutta #sub230 tuntuu edelleen tekemättömältä paikalta.

30 kilometriä tulee täyteen ajassa 1.45.53 ja tämä vitonen edelleen todella hyvin 17.34. Perinteisesti 30 km on ollut se paikka, missä meikäläisen etureidet ovat jämähtäneet ja vauhti tippunut 10s/km. Nyt pysyn perin pieneksi kutistuneessa Heinigin porukassa ja tajuan pysyväni siinä ainakin 35 kilometriin saakka. Ymmärrän, että pitkät 35-38 kilometrin lenkit antavat nyt sitä kaivattua kestävyyttä. 35 kilometriä on juostu ajassa 2.03.33, ja olen siirtynyt ensi kertaa viime syksyistä Frankfurtin ennätystä edelle. Vitoseen kuluu 17.41, kun aikaisemilla maratoneillani tässä vaiheessa on kulutettu reilusti yli 18 minuuttia.

Kuin veitsellä leikaten putoan Heinigistä 35 kilometrin paalulla. Vauhti tippuu hieman, mutta GPS:n perusteella mennään edelleen 3'40 tonneja. Lasken koko ajan mielessäni aikataulua 2.30 alitukseen ja totean, että tiukalle menee. Tästä tulee kunnon taistelu. 40 kilometrin tavoiteaikani on 2.22.00, jolloin viimeinen 2,2km pitää kulkea vielä 25 sekuntia kovempaa kuin viime syksynä. Maamerkiksi edellisenä päivänä bongattu Coca-Colan mainos vilkkuu silmissä ja lähenee yllättävän nopeasti. Siellä se 40 kilometrin paalu odottaa ottajaansa, yhtä niistä tuhansista. Vilkuilen kelloa yhtenään ja lakkaamattomasti. Juoksu kulkee ja olo on hyvä. Väliaika on 2.21.50 eli aikaa on yli kahdeksan minuuttia. Toivoa on mutta sekunneista taistellaan.

Tällä kertaa homma menee kuitenkin niin, että pystynkin täydellisen yllätyksellisesti kiristämään vauhtia. GPS näyttää noin 3'30-vauhtia ja jalat eivät hyydy. Lantio ei laskeudu ja etureidet toimivat kohtuullisen hyvin. 41 kilometriä ja olen varma asiastani! Kohta jo Brandenburgin portti näkyy ja voin jo nautiskella, tätä varten on pitkää lenkkiä väännetty ja Puntarinkosken lenkkiä kierretty. Viimeiset 200 metriä on silkkaa nautintoa ja innostun jopa hieman tuulettamaan. 2,2 kilometriä kulkee aikaan 7.47 eli 3'33-vauhtia. Tämä on 38 sekuntia kovempaa kuin Frankfurtissa.

Maaliin tulon jälkeen tajuan kuinka puuduksissa jalkaterät ovat. Yritän aukoa kengännauhoja mutta se ei meinaa onnistua millään, lopulta saan kuitenkin kengät pois jalasta ja veri alkaa taas kiertämään. Varpaat olivatkin puuduksissa koko seuraavan viikon. Jään odottamaan A-P:n maaliin tuloa. Mies tuleekin reilusti tuuletelleen hieman päälle 2.40 ajalla maaliin. Vaikean valmistautumisen jälkeen erinomainen suoritus!

Väliajat

Juoksu-uramme ovat päättyneet ja on juhlan aika

Kisan jälkee tapaamme Juha Hellstenin, joka kertoo kävelleensä Brandenburgin portilta maaliin. Mies on juossut aikanaan 2.23, mikä on jo oikeasti juoksua. Siirrymme läheiselle nurmialueella nauttimaan huurteiset. Katselemme maailman menoa tästä näkövinkkelistä ja se näyttää hyvältä, Projekti tuli maaliinsa ja se tuntuu hyvältä. 70-luvulla varmaan tuhansia suomalaisia juoksi kovempaa, 80-luvullakin vielä satoja. Mutta nykyisellä tasolla tämä riittää Suomen tilastossa tällä hetkellä sijaan viisi, jos sillä nyt mitään väliä on.

Juoksemistani maratoneista Berliini oli vielä aavistuksen hienompi kuin muut. Reitti on nopea Amsterdamissa ja Frankfurtissa, Pariisissakin pystyy hyvän ajan tekemään, mutta yleisöä Berliinissä on koko matkan varrelle. Ja ne myös kannustavat mikä antaa aina voimia. Ja onhan tuo reittikin vielä aavistuksen muita juoksemiani nopeampi.

Kotiin lensimme vasta seuraavana iltana joten luvassa oli turismia Berliinissä. Siitä en jaksa enää kirjoittaa. KST.