Viime kevään kisat sujuivat nihkeästi (keskeytys Rotterdamissa ja Karhunkierroksella), eikä yli 37 minuutin kymppi kesäloman päätteeksi varsinaisesti odotuksia lisännyt. Harjoittelu alkoi loman jälkeen eli 16 viikkoa ennen syysreissuksi valittua Valencian maratonia. Harjoittelu oli rikkonaisempaa kuin vuosi sitten, heti kärkeen tuli viikon selkäkipu ja täyslepo, ennen Nuuksio Classicia olin flunssassa, ja viimeiset kolme viikkoa ennen Valenciaa selkä kipuili jatkuvasti. Projekti sisälsi kolme maratonia: Nuuksion ja Kolin polkujuoksut sekä SM-maratonin Jyväskylässä. Juoksin ne kaikki hieman pintakaasulla ja jokainen näistä tuntui nostavan kuntoa. Kaikkien kolmen maratonin jälkeen kävin kevyellä lenkillä jo seuraavana päivänä, ja palautumiseen riitti 3-4 päivää.
Vetotreenit eivät kulkeneet missään vaiheessa, mikä huolestutti hieman. En meinannut päästä tonnin vedoissa alle 3'20-tahtia oikein mitenkään, ja maratonin vauhdin pitäisi olla reilu 3'30/km. Kolme viikkoa ennen Valenciaa Joensuuhun satoi lumi, ja siirryin juoksumatolle. Tein viikon aikana viisi vetotreeniä ja yhden pitkän lenkin. Jokainen vetotreeni kulki edellistä paremmin, ja onnistuin juoksemaan treenit hallitusti suunnilleen anaerobisen kynnyksen vauhtia. Viikon ohjelma oli seuraava:
Ma 4x4' / 2'
Ti 3km + 2 km + 1 km
Ke 3 x 2 km
To 3x10min
Pe lepo
La 5 km @3'30 + 4x4'/2' (3'18 → 3'12) + 5 km @3'24
Su 30 km
Kevyitä lenkkejä en siis tehnyt yhtäkään. Tämän jälkeen otin kaksi viikkoa aika kevyesti ja kunto tuntui vetoviikon seurauksena ottaneen hyppäyksen eteenpäin. Kisaviikolla maanantaina tonnit kulkivat aivan eri kululla kuin aikaisemmin, ja keskiviikona rennossa 8 km vauhtikestävyystreenissä alkuvauhti 3'40/km tuntui lähes hölkältä.
16 viikon treenikilsat olivat 132, 0, 100, 122, 122, 97, 110, 84, 115, 140, 116, 110, 142, 130, 90, 76 ja kisaviikko 92 km.
Selkää en ennen kisaa saanut täysin kuntoon, mutta ei se varsinaisesti enää haitannutkaan juoksua. Viimeiset kaksi viikkoa perheessä oli jatkuvasti flunssaa ja itsekin olin jatkuvasti siinä rajoilla. Tämä rajoilla taiteilu jatkui aina kisa-aattoon saakka, jolloin kröhää tuntui hieman olevan. Eli kaikenlaista pientä harmia, kuten elämässä kuuluukin olla.
Lensimme Matun kanssa Valenciaan perjantai-iltana. Perillä olimme 23:10 ja sen jälkeen ajoimme taksilla lentokentän lähellä sijaitsevaan hotelliin. Uni ei meinannut tulla ja aloin hermoilemaan. No, kohtalaiset unet sain kuitenkin plakkariin. Lauantaina kävin heti aamusta juoksemassa 7 kilometrin lenkin, jonka päätteeksi juoksin yhden kilometrin kovaa. Kulku hyvä, ei hätää!
Aamupalan jälkeen ajoimme metrolla keskustaan ja otimme majoituksen. Ensimmäinen Air BNB:n kautta varattu majoitus ei tyydyttänyt, vaan vaihdoimme viereiseen hotelliin. Tämän jälkeen ohjelmassa oli kävely expoon, numeron noutaminen, kävely takaisin ja pitsan syöminen. Hermoilin hieman koko ajan, koska en olisi halunnut kävellä noin paljon kisaa edeltävänä päivänä. Tuskin tällä kuitenkaan lopulta oli mitään merkitystä kulkuun, kuitenkin suosittelen matkustusta kisapaikalle hieman aikaisemmin jotta kisaa edeltävän päivän voi ottaa maksimaalisen rennosti.
Startti tapahtui heti aamusta 8:30, joten kisapaikalle oli lähdettävä kävelemään klo 7:00. Saavuimme kisakeskukseen 7:30 katselimme systeemit kuntoon, ja 7:50 jätin kamat säilytykseen. Tein lyhyen verkan ja siirryin lähtökarsinaan jo 25 minuuttia ennen lähtöä, varmistin siten pääsyn eturiviin. Viimeiset 25 minuuttia jouduinkin seisomaan paikallani asemat pitääkseni. Eliitti saapui paikalle, ja hieman ennen lähtöä pääsin aivan eturiveihin.
Olin kirjoittanut ennätysjuoksuni väliajat käteen ja vertailin vauhtiani niihin aina viiden kilometrin välein. Kisa lähti sitä totuttua vauhtia käyntiin, sopivaa porukkaa ei oikein löytynyt, ja seilasin vähän edestakaisin eri porukoiden välillä. Kolmen kilometrin kohdalla ohi heitti kaveri, jonka selässä oli Suomen lippu. En tuntenut miestä, mutta selkä katosi näkyvistä nopeasti joten vauhtia tuntui olevan. Ensimmäinen vitonen 17.26 eli 11 sekuntia edellä ennätystä. Kympissä väliaika tasan 35 minuuttia ja juoksu tuntui hyvältä. Berliiniä edellä tässä kohtaa 17 sekuntia. Tämän jälkeen löytyi sopiva porukka johon liimauduin. 15 kilometriin edelleen hienosti 18 sekuntia edellä ennätystäni. Seuraava kontrollipiste oli puolikas maratooni, se kulki aikaan 1:14.10 mikä tarkoittaa 23 sekuntia ennätystäni edellä. Edelleenkään en todellakaan ajatellut juoksevani ennätystäni, vaan laskeskelin lähinnä paljonko saan hyytyä että 2:33 menisi (se oli minimitavoite). Mietiskelin ettei minusta ole laittamaan itseäni liian tiukoille, henkinen kantti ei yksinkertaisesti ole riittävä. Lisäksi edessä olivat nousuvoittoiset vitoset ja matkan rasitukset alkoivat tuntumaan. 25 kilometrin paikkeilla juoksimme kisakeskuksen vierestä ja kannustus oli kovaa. Väliaika 1:28.04 ja Berliiniä edellä enää 15 sekuntia. Lisäksi porukassa juokseminen oli mennyt väkisin roikkumiseksi, joten annoin hieman periksi. Tämä saattoi olla lopulta hyvä ratkaisu koska ohitin lopussa aika monta tuosta porukasta. 30 kilometriin saavuin ajassa 1:45.41 ja etua oli enää 12 sekuntia. Tämän jälkeen sain jostain lisää virtaa ja sytyin taistelemaan. Hieman ennen 35 kilometrin paalua sain näkyviin sen saman suomalaisjuoksijan, joka oli mennyt ohi kadoten horisonttiin alkumatkasta. Päätin että tuon minä ohitan, ihan sama miltä se tuntuu, mutta ohi menen. 35 kilsan väliajassa 3 sekuntia edellä Berliiniä, mutta nyt olin täynnä virtaa toisin kuin silloin. Ensimmäistä kertaa ajattelin ennätyksen rikkomista ihan realistisesti. Meno jatkui vahvana ja suomalaispaita lähestyi hitaasti mutta varmasti. Kilometrit napsuivat sinne 3'30 tuntumaan mikä lupasi hyvää! 39 kilsan kohdalla heitin suomalaispaidasta ohi ja kirjasin 40 kilometrin väliajaksi 2:21.08. Sehän oli peräti 42 sekuntia ennätystä edellä ja juoksu kulki. Viiimeiset 2 kilsaa nautin ihan satasella ja pidin vauhtini, jopa kiihdytin. Viimeiset 2,2 kilsaa kulki ajassa 7'39 ja loppuajaksi kirjautui uusi ennätys 2:28.44.
Se toinen suomalainen oli Björn Sandler. Hän kertoi parantaneensa ennätystään 8 minuuttia ja sub230 tuli hänellekin tehdyksi. Mielestäni varsin uskomaton veto, varsinkin kun oli vetänyt ensimmäisen puolikkaan 1:12.50 eli tehnyt ennätyksensä puolimaratonilla. Painakaa nimi mieleen.
Noin minuutti maaliintulon jälkeen tuli perinteinen maratonitku. Siinä purkautuu helpotus maaliin pääsyn johdosta ja palkinto niistä aamuista, kun olen kuuden jälkeen lähtenyt vetämään kovaa treeniä, jotta illalla voisi keskittyä muihin tärkeämpiin asioihin. Mahtava palkinto, joka kannustaa jatkamaan juoksuharrastusta edelleen.
Miksi jaksoin tällä kertaa sen viimeisenkin vitosen? Uskon että kolme harjoituksena juoksemaani maratonia toimivat kestävyyden lisäämiseksi hyvin, ja projektin loppuvaiheessa onnistuin tehoviikolla parantamaan vielä vauhtiani. Tämän ansiosta maratonvauhti tuntui varsin helpolta. Ajatteluni on muuttunut siinä mielessä, että maratonistakin voi palautua varsin nopeasti, jos ei niittaa sitä täysillä. Kyllähän maailman huippumaratoonaritkin perustavat harjoituksensa reippaisiin/koviin pitkiin lenkkeihin, ja kisojen yhteydessä tämänkaltaisen harjoituksen tekeminen onnistuu kaikkein helpoiten. Varsinkin yksin treenatessa joku 35 - 40 kilometrin lähes maravauhtinen lenkki vaatii aika kovan kaverin, kisoissa se on vaan helpompaa.
Vietimme Valenciassa vielä maanantain pyöräillen ympäri kaupunkia. Koko reissun aikana emme nähneet yhtään pilveä ja kaupunki oli hieno. Valencian maraton on erittäin tasokas kisa, joten suosittelen sitä kaikille. Nyt menee jo liialliseksi hehkutukseksi joten lopetan raportin tähän.
