tiistai 11. joulukuuta 2018

Valencian maraton 2018



5, 4, 3, 2, 1 , PAM
Siitä lähti jälleen yksi maratonjuoksu käyntiin. Keli on täydellinen, rata on erittäin nopea ja juoksuseuraakin pitäisi löytyä riittämiin. Viikkoa aikaisemmin luottamus omaan kuntoon oli huipputasolla, mutta sitten tapahtui se mitä hieman pelkäsinkin, sairastuin flunssaan. Alla on siis henkisesti raskas viikko, jonka aikana olen esimerkiksi makaillut tiistain ja keskiviikon sänkypotilaana. Ei parasta mahdollista valmistautumista 42 kilometrin juoksuun.
En voi sanoa olevani kipeä, mutta päällä on edelleen flunssan jälkitila tukkoisine rööreineen. Päätäkin koskee juuri tänä aamuna. Näillä pelimerkeillä on nyt pärjättävä, enkä ole lähdössä varman päälle juoksemaan.

Edessä menee iso porukka, minkä tulkitsen olevan 2:26 vauhtiin tähtäävä naisten kakkosryhmä. Siihen en uskalla lähteä, sen verran järkeä on päässä. Hieman flunssaisena tehty tankkaus ei kokemuksen mukaan onnistu parhaalla mahdollisella tavalla, siksipä olen päättänyt ottaa ensimmäisen geelin jo 5 kilometrin juomapaikalla.

Vitonen tulee täyteen helpolla kululla ajassa 17’23, se on kovempaa kuin koskaan aikaisemmin maratonilla. En löydä sopivaa juoksuporukkaa, vaan välillä ohitan juoksijoita ja välillä minun ohi mennään. 10 kilsaan tultaessa geeli+vesi sisuksiin ja aikaa on kulunut ensimmäistä kertaa maratonurallani alle 35 minuuttia. 

Noin 12 kilometrin paikkeilla rinnallani juossut kaveri karkaa ja minulla tuntuu hieman painavan, kolmastoista kilometri menee kellon mukaan 3’21, siinä syy miksi tuntuu pahemmalta. Naureskelen mielessäni muistellessani viime syksyä. Silloin näillä paikkeilla joku tuli vastaan rullahiihtäen. Siihen en ollut varautunut Espanjassa.

15 kilometriä täyteen ja viimeinen vitonen 17’26. Hyvin menee, mutta epäilys kalvaa mieltäni. Onko vauhti turhankin railakas huonon viimeistelyviikon jälkeen. Äh, annetaan nyt vain palaa. Kerran tässä eletään.

En ole edelleenkään löytänyt isompaa juoksuporukkaa, eikä sitä tule löytymään missään vaiheessa matkaa. Jatkan samaa tahtia eteenpäin ja yritän olla ajattelematta edessä olevaa koettelemusta. Maratonilla minulle vaikeimmat hetket ovat 20-30 kilometrin välillä, mutta sen jälkeen sytyn yleensä taisteluun. Valenciassa on juuri tuolla välillä loivia nousuja, sellaisia joita ei silmällä näe, mutta tuntee kropassa. 20 kilometriin saavun hieman huterin tuntemuksin ajassa 1:09.55 ja se on edelleen todella hyvä tahti.

Puolikas kulkee hieman alle 1:14 joten olen hyvin aikataulussa. Tämän jälkeen juoksemme lähtö/maalialueen vierestä ja radan varteen on kertynyt valtavat määrät katsojia. Tunnelmaa riittää mutta itselläni on hieman vaisumpaa. Yritän kuitenkin pitää juoksun rentona, nyt ei saa vielä alkaa puskemaan tai loppumatkasta tulee seinä vastaan. Seuraavat vitoset kulkevat hidastuen 17’52 ja 17’49. Tuntemuksiin nähden edelleen yllättävän hyvin. Se vauhti mikä syyskuussa Berliinissä oli lentoa, on nyt hyytynyttä taistelua. Niin ne ajat muuttuvat.

30 kilometrin paalu on sikäli merkityksellinen, että tämän jälkeen saan aloittaa kärsimyksen ihan luvan kanssa. Ennätystavoitteen olen tässä vaiheessa hylännyt, ja uutena maalina on sub230. En osaa laskeskella sen suuremmin, mutta uskon että varaa hyytymiseen on ihan reilusti. Tulen matkan varrella ohitetuksi muutamien juoksijoiden toimesta ja totean, että viimeisillä maratoneillani olen itse ollut tuossa tilassa tässä vaiheessa kisaa. Nyt en siihen pysty ja se on hyväksyttävä.

35 kilometriä armahtaa ja mennyt vitonen on kulkenut ajassa 18’08. Se on vielä ihan mukava tahti, mutta tämä pitää nyt pystyä pitämään. Vattulaisen Arttu on harmikseni radan sivussa ja huikkaan nopeasti ettei minullakaan ole paras päiväni. Olen nyt nauttinut kaikki seitsemän geeliäni, ja tästä eteenpäin mennään olemassa olevilla energiavarastoilla. Energianpuute ei tässä olekaan ongelma, vaan jalkojen lihaksisto ei tällä kertaa kestä matkan rasituksia riittävän hyvin.

Jatkan matkaani San Miguelin kuvat silmissäni. Tuntuu, ettei vauhti tästä enää putoa, vaan pystyn ylläpitämään samaa tahtia joka on jatkunut 30 kilsasta saakka. Kellonkin mukaan tämä pitää paikkaansa, koska kirjaan 40 kilometrin kohdalla edellisen vitosen väliajaksi 18’09. Tiukalle menee se sub230, mietin mielessäni, ja jatkan jalkojen siirtelyä takaa eteenpäin sillä tahdilla kun se nyt on tässä tilanteessa mahdollista.



Kaartaessani maalialueelle huomaan, että tavoite tulee täyttymään. Maaliviiva armahtaa nettoajassa 2:29.45 joten varaa jäi vielä reilusti. Tämä on urani kolmanneksi paras aika, mutta menneen viikon tunnelmilla tuntuu suurelta taisteluvoitolta. Ahdistavan viikon päätteeksi voin olla todella helpottunut ja nauttia olotilasta huolimatta.



Tapaan Kaitsun sovitussa paikassa ja korkkaamme oluet. Tämä on ansaittu juoma, joka menee suoraan ikeniin.




Harjoitusten perusteella haaveilin ennätyksestä ja 2:27-alkuisesta loppuajasta. Tällä kertaa homma ei kuitenkaan sujunut parhaalla mahdollisella tavalla loppuun saakka, joten tähän tulokseen on syytä olla tyytyväinen. Olisihan voinut käydä niinkin, että matka olisi jäänyt kesken kuten Rotterdamissa 2017 flunssan jäljiltä.

Valencian juoksin nyt toista kertaa, enkä voi olla suosittelematta sitä. Taso on noussut todella kovaksi. Tutkin hieman asiaa, ja itse asiassa 2:30 alittajia oli Valenciassa enemmän kuin Berliinissä konsanaan. Ja koville menijöille (alle 2:20 juoksijoille) Valencian maraton on ehdoton valinta. Niissä vauhdeissa ei taida ihan joka kisassa olla tungosta, mutta tuolla löytyy mukavasti kavereita.

Juoksun jälkeen jäi mukavasti aikaa auringosta nauttimiseen, olihan lähtö tapahtunut jo 8:30. Puolilta päivin olikin mukava asettautua paikalliseen kaupungin läpi kulkevaan puistoon nauttimaan piknik-tunnelmasta. Lopulta seuraksi saatiin myös Vattulainen, joka lienee seuraava 2:15 rajapyykin alittava suomalainen juoksija.



Nyt on tarkoitus viettää loppuvuosi todella rennosti ainakin harjoittelun suhteen. Ajattelin käydä salilla voimailemassa 2-3 kertaa viikossa ja hölkätä tai hiihtää lyhyen lenkin 2-3 kertaa viikossa. Ja jos ei sekään huvita niin en teen sitten mitään. Ensi vuoden puolella sitten taas jotain, vielä en tiedä mitä. Edelleenkään en ole lopettamassa harrastusta, koska se antaa sopivaa vastapainoa ja energiaa muuhun elämään. Olkoonkin, että välillä on haasteita lenkkiaikataulujen suhteen.



tiistai 20. marraskuuta 2018

Viikot 45 - 46

Olen tyytyväinen viimeisen kahden viikon treeneihin. Puolivälissä jaksoa pohje kipeytyi ja tästä aiheutui pari lepopäivää, mutta näillä vuosilla tuntuu että lepopäivät ovat entistä tärkeämpiä. Kuntokin tuntui vain nousevan tämän johdosta.

On pakko olla tyytäväinen nykytilanteeseen. Kunto vaikuttaa olevan aikalailla samalla tasolla kuin vuosi sitten, joten jos ei viimeisen kahden viikon aikana tule isompia ongelmia, voin lähteä Valenciaan sub230 tavoittein. Eri asia sitten mikä on loppuaika.

Turha tässä on vielä tämän enempää hehkutella. Annetaan ajan kulua ja pestään käsiä.

Ma
Aamulenkki 9 km 5'30→ 4'08 ja 5x80m

Ti
4 km 13'45, 3 km 10'05 ja 2 km 6'30. Yhteensä 14 km. Jouduin hieman lujille mikä oli tarkoituskin
Kevyt 6 km

Ke
Aamulenkki 9 km 5'15 → 3'58 ja 5x80m
Kevyt 9 km

To
Kevyt 6 km
VL 14km: 11x3' (3'30-3'28) / 1' (4'30) ja lopuksi 2 km 6'40. Yht. 17 km

Pe
Aamulenkki 8km 5'00→ 4'00

La
Peurungassa 30 km 1:59.50. Käytännön toteutus tällä kertaa 2 x 15km kiihtyvää systeemillä 5km rento/5km perusmättö/5 km VK1
Pohje kipeytyi puolivälissä mutta oli juostava pois

Su
Lepo, pohje kipeä

Viikko 108 km


Ma
Lepo, pohje kipeä. Hieronta, sähkö, ultra ja kinesioteippaus

Ti
Illalla kevyt kiihtyvä 8 km. Pohje ei täydellinen mutta ei mennyt ainakaan pahemmaksi.

Ke
Kevyt 7 km ja 5x80m
Vr 7 km + 2km 6'48 ja 5x1km/2' (3'15, 12, 10, 08 ja 06). Hyvää treenaamista 16 km

To
8 km aamulenkki 5'00→4'00
10 km perusmättö 41 min, sis. 5x80 m

Pe
7 km aamulenkki kokonaan kevyesti, lopussa hiittejä
Töistä suoraan 3x4km / 3min (3'30, 3'28 ja 3'26/km) Hyvä hyvä, oli helppoa! yhteensä 15,5 km

La
Kevyt 13,5 km ja 5x80m

Su
Kevyt 30 km + 5km 17'35

Viikko 120 km


maanantai 5. marraskuuta 2018

Viikot 43-44

Kolin mäkijuoksun jälkeen meni pari viikoa rikkonaisesti, ensin piti parannella pohkeita monta päivää ja sitten seuraavalla viikolla olin neljä päivää sairaana. Sain siinä kuitenkin kaksi hyvää treeniä tehtyä:

la 13.10 4x10 min maratonvauhtia
su 14.10. 30 km lievästi kiihtyvänä

Siirrytäänpä suoraan viikkoihin 43 ja 44, jotka olivatkin hyvää tekemistä. Otin käyttöön vanhan hyvän taktiikan, eli kovat harjoitukset siirtyivät juoksumatolle, Mattoon kun säätää tietyn vauhdin ja pysyttelee kyydissä mukana, niin kunto menee viikko viikolta eteenpäin. Yleensä olen juossut matolla 1 % nousukulmalla, mutta nyt olen huijannut käyttämällä 0,5 % kulmaa. Ero on mielestäni yllättävän iso. Vastaavasti olen yrittänyt juosta 2-4 sekuntia kovemmilla kilometrivauhdeilla veto- ja vk-harjoitukset.

Vko 43

ma
kevyt 8 km (erittäin kevyt hölkkä/kävely flunssan jälkeen)

ti
kevyt 7 km
2+1+2+1+2+1km / 2' palautus. Ajat 6'50, 3'18, 6'45, 3'16, 6'45 ja 3'15. Yhteensä 14 km.

ke
kevyt 10 km
kevyt 8 km

to
kevyt 6 km

pe
kevyt 8 km
vauhtileikittely 10x2' + 10x1'/1'. Vauhdit 3'28/4' ja 3'18/4'. Yhteensä 50 minuuttia ja keskivauhti 3'37/km. Verkkoineen 16,5 kilsaa.

la
kevyt 8 km
kevyt 7 km

su
32 km 4'09/km

Viikkoon 126 km

Vko 44

ma
kevyt 7 km
kevyt 8 km

ti
kevyt 8 km
8x1km, lähtö 5min välein: 3'25, 23, 20, 18, 15, 12, 10, 08. Yhteensä 13,5 km.

ke
kevyt 8 km
perusmättö 10 km 4'06/km

to
kevyt 7 km

pe
VL 50 min: 16x2' (3'30/km) / 1' (4'/km) + lopuksi 4' kiihtyen 3'25→ 3'06. Keskivauhti 3'36. Alkuverkka 10 minuuttia ja loppuverkka 2 sekuntia. Yhteensä 16 kilsaa.

la
kevyt 12 km
kevyt 7 km

su
35,5 km. Kevyttä 29 km ja sitten 5km pätkä 18'04. Hyvin kulki ja jaksavuus oli tiptop.

Viikko 132 km

Ja nyt iso paljastus kaikille fäneilleni: asetun Valencian maratonin lähtöviivalle sunnuntaina 2.12.2018 klo 8:30 paikallista aikaa. Minua jäi kaivelemaan, kun en saanut itseäni huippukuntoon Berliiniin mennessä. Huomasin, että Valencian reissu on kohtalaisen edullinen kun lentää Alicanteen ja vuokraa auton. Lisäksi majoituksen sai halvalla, ja kaverini Kai Reiman lähtee poikien rospuuttoreissuun mukaan niin mikäpä ettei. Vaimokin kannusti joten ratkaisu oli helppo. Elämässä olisi hyvä tehdä niitä asioita joista tykkää, ja tämä reissu lukeutuu tähän kategoriaan.

Kunto vaikuttaa tällä hetkellä oikein lupaavalta, vaikka hieman rikkonaisesti harjoitukset ovatkin sujuneet. Nyt alkavat ne ratkaisevat hetket tuloksen kannalta. Suurin jännitys kohdistuu kuitenkin aina kisaviikkoon, siinä jos sairastuu niin peli on pelattu.


maanantai 8. lokakuuta 2018

Viikot 39-40

Taas on pari viikkoa painettu tällä elämäntaipaleella eteenpäin. Viikko 39 oli haastava kokonaisuus viikonlopun matkustelun vuoksi, ja viikolla 40 kävin juoksemassa Kolilla Vaarojen maratonilla pikamatkan eli 13,5 kilsasen polkujuoksun. Voitto ja Garmin lähimaksuominaisuuksineen tuli palkinnoksi. Jos olisin tiennyt mihin kuntoon pohkeet tuosta rypistyksestä menevät, olisin jättänyt koko kisan väliin. Olen juossut tänä vuonna kolme maratonia asfaltilla ja niiden jälkeen kävely on sujunut leikiten ilman kipuja. Nyt pystyn juuri ja juuri köpöttelemään eteenpäin niin,että yritän olla käyttämättä pohkeita. Sama tilanne on ollut silloin kerran, kun erehdyin juoksemaan piikkareilla ratakolmosen. Erittäin ikävää.

Viikolla 39 onnistuin vetämään muutaman hyvän harjoituksen. Viikonloppuna matkustimme Ulvilaan hautajaisreissulle ja se oli sen verran raskas reissu, että piti levätä viikon 40 maanantai ja tiistai. Vaarojen juoksun jälkeen taas sunnuntai meni levon merkeissä pohkeiden vuoksi. Eikä tässä asiaa lenkille ole vielä hetkeen joten hieman vaisuksi tämä nyt jää.


Vko 39

ma
kevyt 10 km

ti
intervallit 4x4' matolla. Vauhti noin 3'20/km. 11 km
kevyt 6 km

ke
kevyt 7 km
perusmättö 10 km 4'05/km

to
9 km kiihtyvä pk
Matkustus Keski-Suomeen

pe
Matkustus Ulvilaan. Autosta pois Noormarkusta ja sieltä juosten Ulvilaan 30km kiihtyvä 3'58/km.
Kova kulku.

la
kevyt 13 km

su
juosten Ulvilasta Noormarkkuun 24 km, sisältäen 3x5km noin 3'40/km. Liian kova harjoitus ilman aamupalaa, tämän jälkeen tuntui kuin joku olisi tiristänyt kaikki nesteet pois kehosta, posket osuivat yhteen kun oli niin lommolla.
Auton kyytiin Noormarkussa ja ajo Joensuuhun

Viikkoon 120 km

Vko 40

ma
lepo

ti
lepo

ke
7,3 km kiihtyvä pk
vr 2,5 km + vk 10 km 36min + vr 2 km

to
kevyt 7 km
1 km kevyt + 10 km perusmättö 4'03/km

pe
kevyt 8 km
kevyt 5 km

la
vr 4 km + 13,5 km polkujuoksu 1.02 + vr 3 km
Pohkeet räjähtivät

su
Pohkeet rikki

Viikko vihkoon ja 73 km juoksua



tiistai 25. syyskuuta 2018

Jatkuu

Jatketaan nyt päivittämistä kun on vauhtiin päästy. Tässäpä palautusviikon tekemiset.

Ma
Matkustus Berliini - Joensuu. Aamulento Helsinkiin, siitä Haminaan, lapset kyytiin ja kohti Joensuuta. Uuh.

Ti
Lepo

Ke
illalla kevyt lenkki 8 km. Muuten paikat ok, mutta molemmat nilkat kipeät. Nike Vaporfly 4% on perin huonosti tuettu kenkä ja 42 kilsaa asfaltilla jättää löysiin nilkkoihin omat tuntemuksensa.

To
Kevyt 7 km
9,2 km kevyestä perusmättöön

Pe
7 km kiihtyvä pk
Kevyt 9 km

La
Ekat intervallit heinäkuun jälkeen eli 4 x 4 min / 2,5 min. Yhteensä 14,5 km
Illalla saunalenkki 5,5 km

Su
27 km, mistä eka 25 km keskivauhdilla 4'07/km

Yhteensä 87 km


keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Berlin - Just Do It

Kävin Berliinissä vetämässä maran. Ennakkokäsitys kunnosta oli väärä, ajattelin loppuajan sijoittuvan sektoriin 2:36-2:40, mutta menikin 2:33.30. Olen kohtalaisen varma että berliiniläinen asfaltti on jotain erikoiskimmoisaa sekoitetta ja nopeaa kestävyysjuoksuun.

Lensimme vaimoni Matun kanssa Berliinin perjantaina. Ehdimme siis hyvin kävellä jalkamme väsyneiksi ennen sunnuntain suoritusta.

Ajoimme kentältä taksilla suoraan syömään. Sen jälkeen hotellille ja pienen lepäilyn jälkeen metrolla kohti expoa ja numeron hakua. Tämän jälkeen metrolla ja kävellen Branderburgin portille eli kisa-alueelle. Kävi tuuri, sillä siellä oli juuri käynnissä naisten ja miesten ennakkosuosikkien haastattelut. Enpähän niistä mitään tolkkua kuitenkaan saanut. Tämän jälkeen kävellen hotellille ja jalat olivat erittäin väsyneet.



















Lauantaina ohjelmassa oli aamulenkki ja shoppailukierros paikallisessa kauppakeskuksessa. Iltapäivän levon jälkeen kävimme katsomassa kun rullaluistelijat vetivät omaa kisaansa ja sen jälkeen vielä mukavassa italialaisessa ravintolassa kynttiläillallisella. Päivän päätteeksi kisavermeet valmiiksi ja unille. Nukuin todella hyvin ja olo oli virkeä kun heräsin jo ennen kuutta.




















Sunnuntaiaamuna ajaelimme metrolle niin lähelle kisapaikkaa kuin sillä pääsee ja siitä sitten letkassa kävellen itse alueelle. Vähän kuin Ilosaarirokkiin olisi mennyt, porukka tosin oli vähemmän kännissä. Varusteet säilytykseen ja vuoden 2016 tapaan kohti vasenta lähtökaistaa koko lähtöalueen takaa kiertäen. Tapasin erittäin hyvin harjoitelleen Ossi Peltoniemen lähtökarsinan tuntumassa. Hetken aikaa juttelimme ja sitten olikin aika siirtyä lähtöviivalle. Eteen ilmestyi naisten eliittiporukka, ja pääsimme hieman ennen lähtöä heidän kantaansa. Tuttu lähtöbiisi kajahti ilmoille ja tunne oli jälleen kerran erittäin hieno. Terveenä viivalla, vaikka ei huippukunnossa, mutta viivalla kuitenkin. Siihen saa olla aina tyytyväinen.











Lähdin rennosti liikkeelle ja ohitseni lipui kymmeniä juoksijoita. Vähitellen rinnalle alkoi kerääntymään suunnilleen samaa vauhtia eteneviä ihmisiä ja siitä se suoritus sitten lähti liikenteeseen. Seurasin vauhtia kilometrin välein ja se asettui tasolle 3'40/km. Vauhti tuntui sopivalta, vaikka olikin kovempaa kuin olin etukäteen ajatellut. Neljä ensimmäistä vitosta tulivat 18'15-18'22 joten vauhti oli hyvin tasaista. Noudatin tuttua huoltotaktiikkaa, eli 5 kilsan kohdalla lasi vettä, ja siitä eteenpäin vitosen välein geeli+vesi+urheilujuoma. Tämä tarkoittaa seitsemää geeliä, joskus olen vetänyt jopa kahdeksan.Vatsa toimi ja geelit upposivat kuten pitääkin. Eka puolikas 1:17.15 eli tasaisen vauhdin taulukolla 2:34.30. Onkohan liian kovaa, muistan miettineeni.

20 kilometrin jälkeen porukka alkoi repeilemään ja otin paikkani sieltä letkan etuosasta, en kuitenkaan varsinaisesti vetänyt metriäkään. 20-25 km väli tuli 18'15. Tämän jälkeen tunsin olevani sen verran voimissani että päätin alkaa huolehtimaan pienen letkamme vetotehtävistä. Harmikseni Ossin selkä vilkkui jo edessä ja tiesin, että siinä menee todennäköisesti pettynyt kaveri. Menin ohi noin 27-28 kilometrin tienovilla ja yritin hieman tsempata miestä mäessä.

25-30 km väli sujui edelleen miedosti kiihtyen 18'12. Vointi hyvä, fiilis hyvä joten annoin palaa. 30-35 km pätkä 18'07 ja nopeampi toinen puolikas alkoi vaikuttamaan todennäköiseltä. Letka perässäni oli hajonnut, mutta mukana roikkui edelleen yksi kaveri. Ohitimme jatkuvasti hyytyneitä juoksijoita. 36 kilometrissä ohitin kaveri, joka juoksi Elvikseksi pukeutuneena.

35-40 kilometrin pätkä oli kisan nopeinta siihen saakka, aikaa kului enää 18'05 ja perässäni tullut kaveri tarjosi vetoapua. 40 kilometrin jälkeen juoksimme rinnakkain, ja heitin "we are doing good", olenhan kielimiehiä. Katsoimme toisiamme, ja löimme nyrkit yhteen jatkaen rinnakkain yhä kovempaa vauhtia. Lopulta tulin viimeisen 2,2 km kovempaa kuin koskaan ennen eli 7'37 (3'28/km). Toinen puolikas minuutin kovempaa kuin ensimmäinen ja loppuaika 2:33.31 (3'38/km). Jos katsoo edeltävää viiden viikon treenijaksoa, on tämä tulkittava täydelliseksi suorituksesksi. Sehän on samaa vauhtia kuin olen juossut 5-8 kilometrin harjoituksia. Vaikka jäin enkasta 5 minuuttia niin tämä oli erittäin tyydyttävä suoritus.

Maalissa odottelin Ossia ja sieltä vain mies tuli maaliin. Uutta matoa koukkuun vaan.




Kysyin heti maalissa toimitsijalta, tuliko ME ja tulihan se. En olisi silti uskonut että 2:01-alkuiseen edes Kipchoge pystyisi. On se vaan käsittämätöntä, ei voi muuta sanoa.










Makailin pari tuntia läheisellä nurmikentällä ja nautin virvokkeita. Matu saapui maaliin todeten, ettei viimeisestä lähtöryhmästä lähteneenä päässyt ensimmäisen kymmenen kilomterin aikana eteen eikä taaksepäin. Niin valtava se juoksijamassa on.

Ilta sujui tankatessa ja kokemuksia kerratessa. Jalat olivat yllättävän hyvät. Maratoneja on takana jo niin monta, että jalat kestävät nykyisin paljon paremmin. Kyllä mun suositus kilpakuntoilijoille on vuosittainen 2-4 maratonin juokseminen. Aina ei ole pakko olla ennätyskunnossa, mutta juosta voi silti ja ottaa ikään kuin harjoituksen kannalta.


Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Berlin, Just Do It.

maanantai 10. syyskuuta 2018

Treenikausi Berliinin maratonille

Kesällä taisin ajautua pieneen ylirasitustilaan johtuen kokonaisrasituksesta. Todennäköisesti keväällä heikohkoilla pohjilla vedetyt kaksi maratonia (Hampuri ja Tukholma) viiden viikon välein ja tämän jälkeinen turhan vähäinen palauttelu johti tähän. Berliinin maratonille lähdetäänkin tällä kertaa vailla suuria tavoitteita. Tässäpä viiden viikon treenijakso millä tuo pitäisi tämän viikon sunnuntaina vetää läpi ehjästi.

Vko 1

ma
kevyt 6 km
kevyt 9 km

ti
kevyt 6 km
vr 2,5 km + VK 5 km (3'38/km) + vr 2,5 km

ke
kevyt 6 km
9 km sis. perusmättöä 6 km (4'04/km)

to
lepo

pe
kevyt 6,4 km
vr 5 km + VK 5km (3'37/km) + vr 800 m

la
12,3 km sis. perusmättöä 10 km (4'06/km)

su
kevyt 20 km (4'27/km)

Yhteensä 95 km


Vko 2

ma
kevyt 6 km
kevyt 5 km

ti
vr 2,3 km + VK 6km (3'36/km) + vr 1,7 km

ke
kevyt 6 km
perusmättö 10 km (4'02/km) liian kovaa

to
kevyt 6 km
kevyt 7 km

pe
kevyt 6,7 km
vr 2,5 km + VK 6km (3'39/km) + vr 2,5 km nuiva kulku

la
14 km sis. 12km perusmättö 4'07/km

su
kevyt 24 km (4'34/km)

yhteensä 105,7 km

Vko 3

ma
kevyt 6 km
kevyt 8 km

ti
kevyt 6 km
vr 2,3 km + VK 8 km (3'38/km) + vr 1 km

ke
kevyt 6 km
12 km sis. perusmättö 10 km 4'06/km

to
lepo

pe
11,3 km sis. perusmättö 8 km 4'05/km
kevyt 6,5 km

la
vr 2,3 km + VK 10 km (3'43/km) + vr 1,2 km

su
kevyt 30,2 km (4'45/km)

yhteensä 111 km

Vko 4

ma
kevyt 6 km

ti
kevyt 10 km
vr 2,7 km + VK 8 km (3'33/km) + vr 2 km NOUSUKUNTO?

ke
kevyt 6 km
12 km sis. perusmättö 10 km (4'06/km)

to
kevyt 8 km
kevyt 8 km

pe
kevyt 8,4 km sis. perusmättöä 4 km
hieronta

la
32 km kiihtyvänä (4'23/km)

su
vr 3,3 km + 2x5km (18'19 + 17'45) + vr 1 km

yhteensä 118 km

Vko 5

ma
kevyt 7 km

ti
kevyt 7 km
kevyt 11,2 km

ke
kevyt 7 km
vr 2,5 km + 3x10'/3' (3'41, 3'34, 3'31) + vr 1,2 km

to
kevyt 6,5 km
12 km, sis perusmättö 10 km 4'04/km

pe
kevyt 7,2 km
hieronta

la
vr 4,4 km + 3x5km/3min 18'44, 18'30, 17'57 + vr 1km

su
32,5 km, viimeinen kymppi perusmättöä 4'03/km

yhteensä 124 km


Hyvä ja nousujohteinen jakso mutta eihän tämä riitä aikojen tavoitteluun. Itse asiassa on ihan mukavaa lähteä reissuun vailla paineita esimerkiksi 2:30 alituksesta.