perjantai 29. tammikuuta 2016

Paksi huuleen ja vastatuuleen

#pariisinkevät2016 - projekti on tähän saakka edennyt voimakkaaseen vastatuuleen. Luulisin, että olen kaksi kuukautta ennen jaloa kilpaa aikuisikäni toiseksi huonoimmassa kunnossa, joten hanskojen tiskiin lyöminen olisi helppoa. En voi kiistää, ettenkö olisi toisinaan niin tehnytkin.

Tällä hetkellä terveystilanne on menossa parempaan suuntaan. Eilen kävin jopa lenkillä, ja kuuntelin juostessani viimeisenä oljenkortena Rocky IV-soundtrackia. Jos ei siitä saa taistelumielialaa tulille, niin sitten se ei tule nousemaankaan.

Tärkein oppi suunnistusuraltani on se, että koskaan ei saa antaa periksi. Niin ei voi kerta kaikkiaan tehdä, jos aikoo jossain vaiheessa tavoitteensa saavuttaa. 

Perkele. Tämä homma katsotaan loppuun saakka - jos ei 3.4.2016 Pariisissa, niin sitten 25.9.2016 Berliinissä. Tai seuraavana vuonna jossakin hemmetin Rotterdamissa. Nostetaan samantien rimaa hieman ylöspäin. Kyllä 2.28 pitää alittaa.

Ensi viikosta lähtien asetan herätyskellon soimaan joka aamu 5.30 ja soittoääneksi tämä.

Menipäs nyt mehusteluksi.

maanantai 25. tammikuuta 2016

6 / 16

Ma
Lepo

Ti
Lepo

Ke
Lepo

To
Lepo

Pe
Lepo

La
Lepo

Su
Lepo

No niin. Koko viikko meni flunssassa ja viikonloppuna oli sitten #herrasmiesmatka Kotkan seudulla. Eipä parantunut flunssa sielläkään kuten arvata saattaa. Jos olisin ammattiurheilija, niin olisin tuon mukavan tapahtuman jättänyt väliin. Jotkut asiat ovat kuitenkin jopa tärkeämpiä kuin maratonharrastuneisuus.

Kyseessä on virustauti, eli tämä on nyt vaan kärsittävä. Koko elämänsä kun on tottunut lenkkeilyyn, niin elimistö kaipaa jatkuvaa fyysistä rasitusta. Jos ei sitä saa, niin mielikään ei ole hyvä. Se näissä sairasteluissa on aina rankinta.

Pariisin osalta aika alkaa käydä turhan vähiin, koska lähtötaso oli jo silloin joulukuun lopulla turhan alhaalla. 3,5 viikkoa sain jo tehtyä ihan hyvää duunia, mutta nyt on kasassa 2 viikkoa täyttä lepoa ja olen taas lähtötasolla. Ehkä jopa sen alapuolella.

Ehkäpä olisi hyvä lähteä rakentamaan kaikessa rauhassa kuntoa Jukolaan ja syksyn Berliinin maratonille, ja juosta Pariisissa hieman rauhallisemmilla tavoitteilla. Jokuhan tässä mättää kun jatkuvasti nämä taudit iskeytyy kiinni. Siinä mielessä kiukulla tehty nopeaan kunnon nostoon riskillä tähtäävä projekti ei välttämättä ole kuitenkaan se paras ratkaisu jos tavoitteena on saattaa elimistöä tasapainoon.

maanantai 18. tammikuuta 2016

5/16

Ma
Uintia 1,5 km

Ti
Lepo

Ke
Lepo. Kuumetta ja vatsanväänteitä.

To
Lepo. Kuumetta ja vatsanväänteitä.

Pe
Lepo. Ei enää kuumetta mutta toipilas olo. Huomenna taas ladulle.

La
Lepo. Kurkku tulikin kipeäksi yöllä.

Su
Lepo. Sama.

Ei oikein sujunut tämä viikko. Sairastin ilmeisesti jonkunlaisen vatsataudin aikavälillä keskiviikko - torstai ja olin oikeasti onnellinen kun kuume nousi. Vaikka olen sairastellut vuodesta 2011 lähtien aika paljon, ei kuumetta ole ollut montaakaan kertaa. Perjantaina olo tuntui jo ihan kohtalaiselta ja tauti oli menossa ohi, eipä ollut paha takaisku.

No, lauantaina heräsin sitten kurkkukipuun...

Sillä tiellä ollaan ja kokemuksen+flunssan möreyttämällä rintaäänellä voin kertoa, että nollaviikko tulee tästäkin. Eli kahden viikon tauko tulee tähän kohtaan, juuuri kun ehdin ihan mukavaan vauhtiin syksyn moniviikkoisen sairastelukierteen jälkeen. Olen tähän tilanteeseen joutunut niin monta kertaa aikaisemminkin, ettei mitään suurempia tunnekuohuja ole potilaalla esiintynyt.

Olen menossa torstaina reumalääkärin vastaanotolle. Sain uuden lääkkeen lokakuussa, ja sen jälkeen olen ollut aika tarkkaan puolet ajasta flunssassa. Verikokeissa selvisi, että neutrofiilit ovat alle viitearvon joten se voisi olla syynä tähän heikkoon vastustuskykyyn. Mutta en ole lääkäri enkä edes valelääkäri joten odotetaan nyt mitä se oikea lekuri sanoo.

Joka tapauksessa tulen muokkaamaan alkuperäistä treenisuunnitelmaa hieman kevyempään suuntaan.

maanantai 11. tammikuuta 2016

4/16

Jukopliut projekti on edennyt ensimmäisen vartin, kohta on varmaan pakko alkaa treenaamaan.

Koko viikon oli 20-30 astetta pakkasta, joten ulkona ei tullut juostua kuin kaksi kertaa, nekin molemmat lauantaina. Elämäni ekat ihanat mattopitkikset tuli myös tehtyä, keskiviikkona hinasin 30 ja sunnuntaina 26 kilometriä. Saattaa kuulostaa tylsältä, mutta todellisuudessa aika meni nopeammin kuin ulkona juostessa, kun katselin telkkaria ja kuuntelin ankaraa hevimusiikkia. Faktinen tosiseikka on, ettei Joensuusta ole löytynyt viimeiseen 10 vuoteen yhtään uutta ja ihmeellistä lenkkireittiä, vaan samoja teitä ja polkuja sitä aina tallaa joka tapauksessa. Niinpä onkin ihan yksi hailee vaikka juoksisin ihanat pitkikset hallissa 330 metrin radalla. 

Suunnitelma:

ti 8 km @3'50
ke 35 km
pe 12 km @3'45
su 24 km, viim. 10 km @3'40

Totetutus:

Ma
Lepo

Ti
10x2'/1' eli 30 min Fartlek 8,3 km (@3'37) + verkat. Yhteensä 13 kilometriä.

Ke
30 km @4'15. Vikalla kympillä joka toinen kilsa @3'30.

To
Lepo

Pe
6 km @3'58 + 6 km @3'30 = 12 km @3'44 + verkat. Yhteensä 16 kilometriä.

La
Kevyt 8 km @4'51
Kevyt 7,1 km + puntti 40 min.

Su
26 km, viim. 10 km @3'38

Yhteensä 100,1 km ja 7 h 45 min




maanantai 4. tammikuuta 2016

3 / 16

Joululomaviikkoon sain tehtyä ihan hyviä treenejä. Olisihan sitä voinut yrittää jopa kahta treeniä päivään, mutta sen verran tuli ajeltua auton kanssa ja juhlittua häitä, ettei se nyt onnistunut.

Alkuperäistä suunnitelmaa muutin siten, että sunnuntain keskipitkä 22 kilometrinen siirtyi tiistaille. Vastaavasti muut tärkeät treenit eli 12km ja 16km reipastelut juoksin perjantaina ja sunnuntaina, kun käytettävissä oli tuttu ja turvallinen juoksumatto.

Suunnitelma:

ti 12km @3.33
pe 16 km @3.43
su 22km kevyt

Toteutus:

ma
kevyt lenkki 8,0 km @4.38 sis. ruskoja
uintia 1,8 km 41 min

ti
kevyt lenkki 22,0 km @4.42 sis. ruskoja

ke
kevyt lenkki 14,3 km @4.37
Martti Vainio tuli vastaan joten lenkki piteni neljällä kilometrillä.

to
kevyt lenkki 10,15 km @4.46
aamulla ennen ajomatkaa. Ilta-alkuyö serkun häissä.

pe
Fartlek noin 15x2' @3'33 / 1' @4'03, eli 12,4 km @3'41. Yhteensä juoksua 16,4 km.
Ohjelmassa oli 12 km @3.33, mutta siihen en pysty joten vedin rauhallisemmin. Kulki kyllä aika hyvin, kunto on selvässä noususuhdanteessa.

la
juoksut salille ja takas 8,6 km ja voimaharjoitus 37 min.

su
vr 4,1 km + kiihtyvä 16km @3.42

Viikko yhteensä 99,5 kilometriä ja 8h 30min.

Tällä viikolla pakkasta on -20 astetta joka päivä ja navakka tuuli puhaltelee siihen selkään. Loppiaisena oli tarkoituksena jolkotella eka pitkä lenkki, mutta se ei tule toteutumaan. Pitää vähän muokata ohjelmaa ja katsella sitten viikonloppuna josko sää olisi vähän lauhtunut.

Yhteenvetona todettakoon, että yllättävän hyvin menee. 2,5 viikkoa takana eikä yhtään kipeenä.